Siirry pääsisältöön

SKS:n kirjaston kokoelmien kuvauksia

Äh Sävelteokset - kausijulkaisut

Luokka sisältää

  • Eri musiikkiyhdistysten vuosikirjoja.
  • Musiikkilehtien vuosikertoja ja yksittäisiä numeroita.

Kausijulkaisunimekkeitä on noin 30, joista 75 % on suomenkielisiä. Ruotsin-, englannin-, saksan- ja vironkielisiä nimekkeitä on muutamia. Kokoelmatietokantaan on luetteloitu noin 20 % nimekkeistä. 

Suurin osa kausijulkaisuista, 88 %, on julkaistu Suomessa. Saksassa on julkaistu 2, Virossa 1 ja Unkarissa 1. 

Ensimmäisen julkaisuvuoden mukaan tarkasteltuna 1880-luvulta on 2 kausijulkaisunimekettä. 1900-1950-luvuilta nimekkeitä on 69 % ja 1960-1980-luvuilta 25 %. 

7 kausijulkaisua on tullut kirjastoon yhä 1990-luvun puolella, 3 kausijulkaisua 2000-luvulla ja saman verran myös 2010-luvulla. 

Saavutettavuus

Kausijulkaisut sijaitsevat suljetussa varastossa ja ne saa lainaan tekemällä varastotilauksen. 

 

Kuvaus laadittu 11/2020.

Saavutettavuusseloste