Hyllyluokka Ec käsittää pääosin suomen kielelle käännettyä kaunokirjallisuutta antologioina, ja koostuu sisällöltään pääasiassa runoudesta. Luokka käsittää 419 Helkaan luetteloitua ja 92 korttiluetteloitua nimekettä. Suomenkielisten kokoelmien joukossa on joitakin ruotsinkielisiä antologioita.
Helkasta löytyvistä hyllyluokan nimekkeistä 17 % on julkaistu 2000-luvulla. 24 % aineistosta on julkaistu 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, mutta hyllyluokkaan sisältyy myös parisenkymmentä ennen 1900-lukua julkaistua teosta. Valtaosa hyllyluokan kartunnasta on kuitenkin tapahtunut 1950-1999 välisenä aikana, sillä 61 % eli reilut parisensataa nimekkeistä on julkaistu tällä aikavälillä. Yksinomaan korttiluetteloitujen nimekkeiden julkaisuajankohdat jakautuvat tasaisesti 1880-1960-luvulle, käsittäen noin viisi julkaisua kultakin vuosikymmeneltä. 1970-1980-luvuilla julkaistuja korttiluetteloituja nimekkeitä on jokunen enemmän, noin 15 per vuosikymmen.
Hyllyluokka kuuluu varastokokoelmiin.