Käännösantologioiden luokka Ev on osa SKS:n kirjaston suomalaisen kaunokirjallisuuden käännösten erikoiskokoelmaa. Luokka sisältää antologioita eli usean kirjoittajan kirjoitusvalikoimia ja kausijulkaisujen numeroita, joissa on suomalaisen kaunokirjallisuuden käännöksiä.
Luokka sisältää yhteensä noin 750 nidettä, joista noin 66 % on monografioita ja noin 34 % kausijulkaisuja.
Kuten muidenkin käännöskokoelman luokkien, Ev-luokan kielivalikoima on laaja: luokkaan sisältyy teoksia 33 eri kielellä sekä monikielisiä teoksia. Yleisimpiä kieliä ovat englanti (18 %), saksa (12 %), ranska (9 %), ruotsi (8 %) ja unkari (7 %).
Luokkaan on kertynyt aineistoa kirjaston perustamisesta lähtien. Vanhin teos on ilmestynyt vuonna 1845, uusimmat viime vuosina. Aineistosta 2,5 % on ilmestynyt 1800-luvun puolella. Välillä 1900-1950 on ilmestynyt 12 %, välillä 1950-1999 51 % ja 2000-luvun puolella 35 %.
Luokkaa kartutetaan yhä hankintaohjelman mukaisesti, mutta kartunta on varsin hidasta. Esimerkiksi 2010-luvun aikana luokka karttui keskimäärin alle kymmenellä teoksella vuosittain.
Luokka sijaitsee suljetussa varastossa. Suurinta osaa 1900- ja 2000-luvulla julkaistusta aineistosta annetaan kotilainaksi.