Skip to main content
It looks like you're using Internet Explorer 11 or older. This website works best with modern browsers such as the latest versions of Chrome, Firefox, Safari, and Edge. If you continue with this browser, you may see unexpected results.

Eläköön Eeva! – Eeva Joenpelto 100 vuotta

Vastahakoinen naiskirjailija

Toistuvasti Joenpellon on sanottu kuvaavan romaaneissaan vahvoja naisia ja heikkoja miehiä. Nais- ja kirjallisuudentutkimusta yhdistelevän tutkimuksensa (Nainen, kieli ja kirjallisuus, 1988) loppuvaiheilla esimerkiksi Sinikka Tuohimaa liittää Joenpellon Lohja-sarjan (1974−1980) juuri tähän näkökulmaan:

Joenpellon naisille on ominaista kärsivällisyys ja sopeutuminen. Tähän sisältyy myös naisten voima. (…) Eeva Joenpellon naiskuvat ovat kaiken kunnioituksen ansaitsevia kohtaloonsa alistumisessa ja siihen sisältyvässä voimassa. Kun heitä kuvataan miehen heikkoutta vasten heistä tulee yleisinhimillisen humaanisuuden edustajia. Naiset ovat järkkymättömiä elämän säilyttäjiä ja yhteisön koossapitäjiä.

 

Osa Lohja-sarjaa

 

Niin ikään esimerkiksi Katriina Kajannes lukee Lohja-sarjaa naisten tekemän työn vinkkelistä. Tuo työ on kenties huomaamatonta, mutta olennaisella tavalla heidän elämäänsä jäsentävää. Varsinkin ikääntyneet naiset kohostuvat romaanisarjassa esiin.

Romaanisarjassa naiset täyttävät työtehtävänsä yleensä tunnollisesti. He ajattelevat, että mikään tilanne ei ole ylikäymätön – aina on tehtävissä jotakin. Joenpellon nainen ei jättäydy tuuliajolle vaan ponnistelee eteenpäin.

 

Ote Joenpellon muistiinpanoista

Pakinakäsikirjoitusta vuodelta 1974. SKS KIA.

 

Tämän asetelman – ja siitä juonnetun leimakirveen – Joenpelto koki kuitenkin taakaksi. Voimakkaaksi, "kestäväksi naiseksi" Joenpeltoa uumoiltiin kirjojen perusteella itseäänkin, mutta sellainen hän ei omien puheittensa perusteella ollut – vaikka toki olisi halunnut olla. Naiskirjailijakin hän kielsi olevansa: sukupuolen ei tullut merkitä mitään, hän ajatteli ääneen Helsingin Sanomissa vuonna 1984.

 

Eeva Joenpellon romaanien käännöksiä

 

Liisi Huhtala pyrkii perustelemaan esseessään Joenpellosta (sisältyy teokseen Sain roolin johon en mahdu. Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja, 1989) asian olevan toisin. Tietyt sukupuoliasetelmat, vaikkapa nyt isäntytöt, toistuvat esimerkiksi romaaneissa Missä lintuset laulaa (1957), Neito kulkee vetten päällä, Kipinöivät vuodet (1961) ja Rikas ja kunniallinen (1984), mikä näyttäisi kumoavan Joenpellon väitteen: sukupuolella, ainakin perhesuhteissa, on kuin onkin väliä.

 

Elämän rouva, rouva Glad -romaani

 

Huhtalan mukaan vain Rouva Gladissa (1982) nainen asettuu elämään kuin miehet, omaa etua tavoitellen avioituen tai muutoin keinotellen. Jää silti loppuviimein lukijan arveltavaksi, onko kysymyksessä menestyvälle naiselle keljuileva vai hänen puolestaan myötäelävä kertomus.

Ainakin se on mahdollista lukea ivailuina kaikista niistä ennakkoluuloista ja selityksistä, joita naisen menestymiseen liitetään. Voi olla, että rouva Glad on sisäistänyt ne itsekin.

Seuraavaan osaan: Mäyräkoiran emäntä ►

Saavutettavuusseloste