Näkymättömät kädet
Vuonna 1934 on suuremman remontin vuoro, kun uusrenessanssipalatsin sisukset päivitetään ajan tarpeisiin. On huomattu, että kustannusvarastoa, kirjaston kokoelmia sekä tuolloin vielä kirjaston yhteydessä säilytettyjä kansanrunouskokoelmia on vaikea sovittaa prameisiin edustustiloihin.
SKS:n aulaa ja juhlasalia remontoidaan vuonna 1934. SKS KIA, SKS:n arkisto. Kuvaaja Aarne Anttila.
Juhlasali muutetaan osittain tutkija- ja kokoelmatilaksi. Juhlasalin ylle rakennetaan parvi, jonka yhteyteen mahtuu vielä kolmas kerros. Ullakosta muodostetaan rakennukseen neljäs kerros. Lisäksi porrashuone remontoidaan, ja toinen porrassyöksyistä poistetaan hissin tieltä.
Pohjakerrokseen rakennetaan pesutupa, ja halkokellarina toiminut länsisiipi muutetaan kirjakellariksi. Kolmanteen kerrokseen rakennetaan sihteerille asunto, jossa kuuluu olleen
”kattovaloinen keittiö, pieni parveke valokuiluun, palvelijanhuone ja neljä asuinhuonetta. Asunnossa oli parkettilattia. Harkinnan jälkeen päätettiin asunnon keittiöön ottaa sähköhellan asemesta puuhella, ’koska se ilmeisesti oli halvempi ja koetellumpi’.”
Näin kirjoittaa talon arkkitehtuurista ja muutoksista diplomityönsä tehnyt Aino Niskanen vuonna 1978.
Vuodesta 1935 alkaen SKS:n nykyisessä juhlasalissa toimii kirjasto lainaustoimistoineen. Vuonna 1937 perustettu kansanrunousarkisto saa tilat kerrosta alempaa toisen kerroksen itäpäädystä.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasali. SKS KIA, SKS:n arkisto. 1951. Kuvaaja Fennia-Kuva.
SKS:n juhlasalin remontti osuu vedenjakajalle seuran toiminnassa. Kansanrunousarkisto muodostetaan, kirjaston luokituskaava luonnostellaan. Aukioloajat laajenevat, samoin kuin seuran kirjaston lainaus- ja järjestyssäännöt. Nyt kirjastossa, siis juhlasalissa, saa työskennellä arkipäivisin klo 10−18, mutta lainausaika on vain puolestapäivästä kello 15:en. Henkilöiden, joita kirjastonhoitaja ja hänen apulaisensa eivät tunne, on esitettävä tunnetun henkilön suositus.
Myös seuran vuosikertomuksista alkaa paljastua kosolti näkymätöntä työtä, ja näkymättömiä ihmisiä: jalkatyön, esimerkiksi kirjavarojen vertaamisen tieteittäin järjestettyyn korttiluetteloon, suorittaa Tunkelon vaimo Viivi sekä fil. maist. Kaino Kaila. Fil. maist. Eero Neuvonen kirjoittaa puolestaan enimmistä ulkomaisista tieteellisistä aikakauskirjoista, ja eräistä kotimaisistakin, uusien luettelokorttien konseptit. Hän myös kirjoittaa ne Viivi Tunkelon kanssa puhtaaksi.
Sanomalehtileikkelekokoelmaan liimailee kirjoituksia rouva Helena Väänänen. Vuodelta 1937 tiedetään myös, ketkä kaikki osallistuvat koko kirjavaraston järjestelmälliseen aukileikkuuseen, projektiin joka vaatii useampia käsipareja.
”Tilapäisinä työntekijöinä ovat rva Karin Olander, nti Marjatta Tammisto ja vahtimestarin apulainen T. Lammi suorittaneet kirjojen aukileikkuuta.”
Vielä seuraavan vuoden toimintakertomuksessa näitä käytännön työn tekijöitä mainitaan:
”[t]ilapäisiä tehtäviä ovat suorittaneet maisteri V. Laurila (E Aspelin-Haapkylän ja Eino Leinon käsikirjoitusjäämistöt), pastori I. Turkka (J. R. Koskimiehen käsikirjoitusjäämistö), neiti Marjatta Tammisto, rouvat Karin Olander ja Helena Väänänen, neiti Martta Helastie sekä vahtimestarin apulainen Taisto Lampi (kirjojen aukileikkuuta ym. pikkutehtäviä).”
On hätkähdyttävää, miten vähän arkisesta työstä ja sen tekijöistä päätyy tuon ajan virallisiin asiakirjoihin. Eräät henkilöt nousevat kuitenkin kulissien ja virallisten asiakirjojen hiljaisuuden takaa.