Talo ja sen väki
Kesällä SKS:n johtoporras siirtyy kesähuviloilleen maaseudulle. Työväki jää kaupunkiin pitämään seuran taloa pystyssä ja toimintaa käynnissä. He raportoivat aktiivisesti ”korkeasti kunnioitetuille herra tohtoreille” talon kuulumisia.
SKS:n työntekijöiden kulloisellekin sihteerille tai seuran esimiehelle kirjoittamat kirjeet antavat usein ainoan kurkistusreiän tavallisen työntekijän persoonaan. Kirjeistä päätellen sihteerit halusivat puolestaan olla perillä pienistäkin yksityiskohdista seuransa ja työväkensä asioista aikana, jolloin heidän valvova katseensa ei ylettynyt talon sisälle.
SKS:n uusrenessanssityylinen juhlasali, ”kulttihuone” alkuperäisessä muodossaan. Vuoden 1934 remontissa juhlasaliin rakennettiin kaksi kolme parveketta kaapistoineen ja tilasta muotoutui selvemmin tutkija- ja kokoelmatila. SKS KIA, SKS:n arkisto. 1931. Kuvaaja Neittamo-Pietinen.
Vuosisadan alussa eletään niukkuuden aikoja. SKS:n talous ei myöskään ole nousukiidossa. Työntekijöitä ei ole varaa palkata tarpeeksi. Kirjastonhoitaja amanuensseineen vastaa myös seuraan saapuvista käsikirjoituksista. Ennen talon rakentamista käsikirjoituksia on pidetty arkussa, joka on seilannut sinne tänne, nyt ne makaavat hyllyssä ilman sen kummempaa järjestystä. SKS:n kirjastolla ei ole varsinaisia aukioloaikoja, mutta lukusalin amanuenssi on velvoitettu antamaan joka arkipäivä yhden tunnin ajan lukusalilainoja, korkeintaan 10 nidosta tai käsikirjoitusta kerrallansa.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjasto-arkisto. SKS KIA, SKS:n arkisto. 1930. Kuvaaja Foto Roos.
”Pitempiaikaista oleskelua iltaisin sähkövalossa kirjaston puolella ei pidetä suotavana, vaan ovat käynnit mahdollisimmasta lyhyeen supistettavat ja tulesta tarkka vaari pidettävä,”
kerrotaan kirjaston järjestyssäännöissä 1899.
Kustannusvaraston hoitaja vastaa puolestaan kustannusliikkeen hoidon (myynti, kirjanpito, kirjojen jakelu, kustannusehdotusten hankkiminen, kirjanpaino ja sitominen, kirjojen ilmoittaminen lehdissä) lisäksi seuran talon hoidosta ja siihen kuuluvien laskujen tarkastuksesta, valmistusvaliokunnan, sihteerin ja rahastonhoitajan kulloinkin antamista tehtävistä sekä kesäaikana virkaatekevän amanuenssin tehtävistä konttoritunteina. Niin ikään hän hoitaa osittain sihteerin virkaa kesäaikaan tämän virkaloman kestäessä.
Kirjastonhoitajan ja tämän amanuenssin sekä kustannusvaraston hoitajan lisäksi pysyvämpää henkilökuntaa edustavat ainakin toimiston konekirjoittajatar, talon vahtimestari ja talonmies.
Z. Yrjö-Koskisen hyväksymä SKS:n talon pohjapiirros vuoden 1888 tienoilla. Pohjakerrokseen sijoitettiin alkuvaiheessa varastoja, puuliitereitä ja asuntoja. SKS KIA, SKS:n arkisto. 1888–1889. Piirros Sebastian Gripenberg,
SKS:n talossa myös asutaan. Seuran sihteeri asuu talon toisessa kerroksessa, jossa hänellä on vähän mutta huomattavan korkeita huoneita. Kellarikerroksessa Ritarikadun puolella on asunto talonmiehelle. Sen vieressä ja myös Mariankadun päädyssä on muutama pieni huone, joita seuran työntekijät usein vuokraavat.
Osa sihteeri Tunkelon ilmoituksesta, joka koskee nti. Tyyne Heikkisen asukkia ja konttorin käyttämistä makuualkovina. Vuodelta 1926 olevasta ilmoituksesta käy myös ilmi, että vahtimestari Vihervaaran poika on käyttänyt tilaa samassa tarkoituksessa. Kuva: Vesa Kyllönen.
Uusi talo on korea, mutta mukavuuksiltaan alkeellinen. Vahtimestari Vihervaara saapuu talolle joka aamu kello 8 lämmittämään alakerran uunit. Talossa on kesälläkin pitkään viileää ja talvella niin kylmä, että työntekijät lämmittelevät kakluuneja vasten. Mariankadun päädyn asuinhuone on kostea, nurkkahuoneen seinä valuu välistä vettä. Sotakesänä 1917 talonmiehen huoneen lattia täytyy kokonaan avata, kun rotat rupeavat asustamaan tämän huoneessa, ”olivatpa vallan tehneet pesänsä vuoteeseen Pasolan maalla ollessa”, kertoo kustannusvarojen hoitaja Elli Marsio.
SKS:n talossa ei ole myöskään vesiklosettia. Kellarissa on pienempää asiointia varten ränni. Tarpeen niin vaatiessa onkin juostava Kämpiin. Sihteerillä on sentään kotonaan ämpärituoli, jonka joku aina tyhjentää. 1920-luvulla taloon tullut juoksupoika Reino Rautavaara muistelee, että sisäpihalla olisi sentään ollut ulkokäymälät, herroille ja rahvaalle toki omansa.
1930-luvun remontissa taloon saadaan keskuslämmitys ja sisävessa kahden uuden kerroksen lisäksi. Sihteeri Anttilan lapset laskevat portaikon uutta kaidetta alas aina kun vahtimestarin tarkka silmä ei näe.
Toiseen osaan: Kesäremontteja ►