Valokuva: Gary Wornell
Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, yksi maamme ensimmäisistä suomenkielisistä romaaneista, ilmestyi ensi kertaa 1870. Merkkivuoden kunniaksi olemme koonneet SKS.n kirjastoon näyttelyn kokoelmiimme sisältyvistä Seitsemän veljeksen laitoksista, käännöksistä ja mukaelmista. Tämä verkkonäyttely syventää paikallisnäyttelyämme ja tarjoaa näin mahdollisuuden tutustua siihen myös etäämpää.
Käy peremmälle! Navigointi näyttelyn alasivuille tapahtuu sivun yläosan linkeistä.
Seitsemän veljestä ilmestyi ensi kerran 1870 SKS:n Novellikirjastossa neljänä erillisenä vihkona. Kustakin vihosta otettiin 500 kappaleen painos, ja Novellikirjaston tilaajille painoksesta jaettiin reilu neljännes. Tilaajat saivat Novellikirjaston kirjat nimenomaan vihkoina, jotka sittemmin sidottivat itse.
Kuva: Vesa Kyllönen
Seitsemän veljeksen kustannuspäätöksestä on dokumentoitu SKS:n kokouspöytäkirjoihin eli Keskustelemuksiin. Kustannuspäätöstä joudutti runoustoimikunnan arvostelulausunto lokakuussa 1869, jossa todettiin muun muassa seuraavaa:
Suomen luonto ei ole siinä vaan etnografillisesti kuvattu, mutta kansan katsomustavan mukaan, jossa se ikään kuin kuvastimessa kuvauu. Luonto ulkomaailmassa ja luonne ihmismielessä ovat siinä saatetut runolliseen sopusointoisuuteen. – Humorin alalta taas on teos erittäin omituisesti ja sattuvasti kuvannut kansa-elämää.
Kuva: Vesa Kyllönen
Loppuosa painoksesta jäi vaille kansilehteä ja esipuhetta. Seitsemän veljeksen ensimmäistä yhtenäistä laitosta saatiinkin odottaa vielä jokunen vuosi, sillä August Ahlqvistin ankaran arvostelun vuoksi vihkojen myynti keskeytyi ja kirjan kustantanut SKS vetäytyi arvioimaan tilannetta.
Kuva: Vesa Kyllönen
Viimeinen vihko oli painettu toukokuun alussa 1870. Ahlqvistin kiivas kritiikki ilmestyi niin ikään toukokuussa, ja hätiin pyydetyn runoustoimikunnan lausunto Seitsemän veljeksen puolustukseksi kuultiin SKS:n kokouksessa jo kesäkuussa. Julkisuuteen tämä puolustuspuhe ei kuitenkaan tullut vielä moneen vuoteen, ja SKS:n viivyttely asiassa on syystäkin herättänyt vuosien saatossa paljon kysymysmerkkejä. Ruotsinkielisenä tämä Kiven kovasti odottelema lausunto ilmestyi vasta 1873 Morgonbladet-lehdessä.
Kuva: Gary Wornell
Huhtikuussa 1873 ilmestynyt ensimmäinen yhtenäinen laitos sisältää yhtä kaikki runoustoimikunnan esipuheen, jossa puolustetaan niin Kiveä kuin kustantajan menettelyäkin. Jo tätä ennen Seitsemää veljestä oli ehditty puolustaa julkisesti useampaan kertaan, mutta myös odottaa.
”Muistaakseni Kirjallisuuden Seura on päättänyt painattaa sen erinänsä esipuheella varustettuna, mutta miksi se niin kauan viipyy, on vaikea ymmärtää”,
kirjoitti eräs Kiven ihailija Keski-Suomi-lehdessä joulukuussa 1872.
Ensimmäisen yhtenäisen niteen vuosiluvuksi on merkitty 1870, vaikka kyseessä on tosiasiassa vanhojen painoarkkien pohjalta laadittu uusi painos esipuheineen.
Kuva: Gary Wornell
Sittemmin painoksia on riittänyt. Viimeisimmässä, SKS:n julkaisemassa Seitsemän veljestä ja opas sen lukemiseen (2020) Aleksis Kiven teosten kriittisten editioiden toimituspäällikkö Sakari Katajamäki mainitsee painoksia olevan jo 230.
Kuva: Vesa Kyllönen
Seitsemästä veljeksestä on julkaistu myös monta taskupainosta.
Kuva: Vesa Kyllönen
Suomen kielen ja kirjallisuuden professori, neljännesvuosisadan myös SKS:ssa toiminut E. A. Tunkelo on selvittänyt seikkaperäisesti SKS:n oikeuksia Kiven teoksiin. Selonteossaan hän toteaa, että vaikka Kivi nimenomaan myi pääosan teoksistaan SKS:n kustannettavaksi, tekijänoikeusolot muuttuivat Suomessa seuraavina vuosikymmeninä sikäli, että
”seuramme on joutunut v. 1897–1922 harjoittamaan jälleenpainamista, minkä voimassa oleva asetus sanoo ’laittomaksi’.”
Käytännössä laiminlyönti liittyy siihen, ettei SKS tullut tottumuksesta neuvotelleeksi Kiven perikunnan kanssa sen enempää Seitsemän veljeksen kuin esimerkiksi Nummisuutarien kustannusoikeuksista.
Seitsemästä veljeksestä on ilmestynyt myös monia kuvitettuja laitoksia. Eritoten ennen elokuva- ja tv-sarjasovitusten aikaa kuvitetut painokset ovat varmasti tukeneet käsityksiä siitä, millaisiksi myös Seitsemän veljeksen lukukokemukset ovat muodostuneet.
Kuva: Gary Wornell
Ensimmäinen Seitsemän veljeksen kuvitushanke käynnistyi, kun SKS perusti vuonna 1904 valiokunnan, jonka antoi yksityisille kustantajille mahdollisuuden tehdä kuvitetun Kiven romaanin julkaisemisesta tarjouksia. Etevimmän tarjouksen teki maisteri Yrjö Weilin, joka valitsi työn kuvittajaksi Akseli Gallen-Kallelan.
Gallen-Kallelan kuvittama Seitsemän veljestä on varmasti yksi merkittävimpiä romaanin laitoksista. Ensi kertaa 1908 ilmestynyt laitos oli aikanaan kirjallisuutemme laajin typografinen työ, ja Gallen-Kallela piti siinä tiukasti langat käsissään: maalausten ohella hän laati sidossuunnitelmat, valitsi materiaalit ja johti painotyötä. Työ ilmestyi vuoden mittaan 13 erillisenä vihkona ja sidontaa varten Weilin toimitti tilaajille Gallen-Kallelan suunnittelemat kannet ja etupaperin sekä erilliset sitomisohjeet.
Kuva: Vesa Kyllönen
Aivan innoittunutta työ ei kuitenkaan ollut. Mary Gallen-Kallelan myöhemmän todistuksen mukaan Seitsemän veljeksen kuvittaminen oli hänen miehelleen pakkopullaa siinä missä muutkin tilaustyöt.
”Tule nyt auttamaan, minä en taaskaan keksi mitään”,
saattoi Gallen huudella työhuoneestaan vaimolleen.
Eräs Gallen-Kallelan johtoajatuksista oli myös kuvata veljekset prikulleen samanlaisina. Terävät kasvonpiirteet ja kankea, hampunkarvainen tukka kiteytti kai osuvimmin ”koko Suomen kansan sielunelämän”, minkä tulkitsemista Gallen-Kallela työssään tavoitteli.
Reunojen kuvat: Vesa Kyllönen; keskimmäinen kuva: Gary Wornell
Myös kuvataiteilija Marcus Collin tarttui haasteeseen ja kuvitti Seitsemän veljestä. Vuonna 1948 ilmestyneen ruotsinkielisen käännöksen pastellikuvitukset ovat paikoin humoristisia, paikoin hirtehisiä.
Kuva: Vesa Kyllönen
Verrattain toisennäköisestä kuvituksesta on vastannut Erkki Tanttu. Varsinkin Seitsemän veljeksen käännöksissä kuvituksena on usein käytetty juuri Tantun ja Gallen-Kallelan töitä: nämä otteet ovat vironkielisestä laitoksesta (Seitse venda, Eesti Raamat, 1966).
Kuva: Vesa Kyllönen
Kuva: Vesa Kyllönen
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisema Kiven Koottujen teosten osa I antaa vaatimattoman ensivaikutelman. Se on typografialtaan pelkistetty laitos, vailla koristeellisia vinjettejä ja katseen vangitsevaa kuvitusta. Seitsemän veljeksen juhlavuotena tätä E. A. Saarimaan (1888–1966) toimittamaa kirjaa on silti paikallaan esitellä Kivi-kirjallisuuden merkkiteoksena.
Kuva: Vesa Kyllönen
Alun perin 1919 ilmestynyt teos sisältää Seitsemän veljeksen ja siihen kirjoitetun esipuheen lisäksi proosakertomukset Koto ja kahleet, Eriika ja Vuoripeikot. Tarina vuorenpeikoista tosin on lisätty vasta 1944 teoksen neljänteen painokseen, ja tuolloinkin sen nimi puuttuu kirjan nimiölehdeltä. Kirjasta voi lukea myös Kiven aikalaisen Eliel Aspelin-Haapkylän Kivi-elämäkerran, jota aiemmin oli käytetty A. Kiven valituissa teoksissa (1877).
Kootut teokset I oli osa SKS:n kunnianhimoista, alun perin vuosina 1915–1919 toteutettua neliosaista teoshanketta, jossa ensimmäistä kertaa julkaistiin kootusti Kiven koko tuotanto, kirjeet mukaan lukien. Hankkeen työmyyrä E. A. Saarimaa muistetaan etenkin oikeakielisyysintoa puhkuvista teoksistaan Huonoa ja hyvää suomea (1930) ja Kielenopas (1947). Kiven Seitsemän veljeksen tekstiä toimittaessaan hän kuitenkin hillitsi itsensä ja teki vain pienehköjä muutoksia kirjailijan vanhahtavaan ja murteelliseen kieleen.
Saarimaan työn kenties suurimpana kädenjälkenä voi pitää sitä, että hänen toimittamansa Seitsemän veljeksen teksti on muodostanut perustan kymmenille muille laitoksille Kiven romaanista. Kun nykylukija heittäytyy veljesten seikkailuihin Jukolassa ja Impivaarassa, hän useimmiten lukee nimenomaan Saarimaan kevyesti stilisoimaa Kiveä.
Toimittaessamme kriittisiä editioita Kiven tuotannosta 2000-luvulla olemme voineet vain ihailla, miten Saarimaa on saanut aikaan toimivia editioita sata vuotta sitten käytetyin työvälinein.
Kuva: Vesa Kyllönen
Television ajan lapset muistanevat veljekset myös Suomen ensimmäisenä kokoillan animaatioelokuvana (1979). Siinä käytetyistä kuvista ohjaaja Riitta Nelimarkka sommitteli sittemmin myös lastenkirjan (Seitsemän veljestä, Tammi, 1980).
Kuva: Vesa Kyllönen
Lapsille – tai lasten kasvattajille – Seitsemän veljestä on toisinaan ollut perin rönsyilevä romaani. Valistuksen julkaiseman lyhennelmäpainoksen (1944) esipuheessa Eero Salola perustelee tarpeen: tarkoitus on antaa kokonaiskäsitys kirjan juonesta ja ”tarkoituksesta”, koska ”lapsien ymmärtämättömyyden tähden” osa kohdista voi tuntua kovin oudoilta.
Niinpä esim. kiroussanat, viinanviljely ym. selittyjä kaipaavat kohdat ovat tässä lapsille tarkoitetussa johdannuslyhennelmässä jääneet pois – myöhemmällä iällä luettaviksi.
Ymmärrettävästi karmiva sisäkertomus Kalveasta immestä on tästä syystä jäänyt pois.
Kuva: Vesa Kyllönen
Filmikelalle Seitsemän veljestä tallentui ensi kertaa vuonna 1939. Ilmari Wilhon ohjaama elokuva poiki nopeasti kaksikin eri painosta, nimittäin lyhyemmän kuvateoksen ja filmikuvapainoksen. Jälkimmäisen lauseessa kustantaja toteaa:
Käsillä olevassa teoksessa on pyritty yhdistämään tekstiluenta filmikuvien rikkaaseen maailmaan ja siten antamaan mahdollisuus lukijalle elävöittää omalla mielikuvituksellaan lukemaansa.
Kuva: Vesa Kyllönen
Luovempiakin lastenkirjatulkintoja Seitsemästä veljeksestä toki on. Kiven juhlavuonna julkaistu Tuija Kuparisen Jukolan veljekset karkuteillä (WSOY, 1984) kuvaa romaanin ensimmäisen luvun keskeisen ”poikkeaman” kuvakirjan muodossa. Uudempien sukupolvien ensikosketus Kiven klassikkoon lienee puolestaan Mauri Kunnaksen iki-ihana Seitsemän koiraveljestä (Otava, 2002).
Valokuva: Gary Wornell
SKS:n kirjaston suomalaisen kaunokirjallisuuden käännöskokoelmaan sisältyy kattavasti Seitsemän veljeksen käännöksiä. Näet osan niistä yllä olevassa kuvassa. Käännettyjen laitosten joukossa on myös harvinaisia tapauksia, onhan Kiven romaani käännetty esimerkiksi vuorimariksi. Usein Seitsemän veljestä on ollut myös ensimmäinen tai joskus jopa toistaiseksi ainoa suomenkielinen teos, joka on käännetty kyseiselle kohdekielelle.
Kuva: Gary Wornell
Osassa käännöksistä on hyödynnetty paikallista kansitaidetta; osassa puolestaan on esimerkiksi Erkki Tantun tai Akseli Gallen-Kallelan kuvitus.
Kuva: Vesa Kyllönen
Puolan- ja saksankieliset käännökset. Puolaksi Seitsemän veljeksen on kääntänyt Izabela Czermakowa (Siedmiu Braci, Wydawnictwo Poznańskie, 1961); saksannoksesta vastaa Josef Guggenmos (Die Sieben Brüder, Schwabenverlag, 1961).
Mutta miten Oravan laulu taipuu englanniksi ja italiaksi? Paolo Emilio Pavolinin italiankielinen käännös I sette fratelli Näytä tarkat tiedot (oikealla) ilmestyi vuonna 1941 kustantajanaan Unione Tipografico-Editrice Torinese. Kuvassa se on avattuna kohdasta, jossa Timo laulaa Oravan laulun. Vasemmalla on sama katkelma englanniksi käännettynä (kääntäjänä Alex Matson, Tammi 1952). Pavolinin italiankielisen käännöksen katkelmasta voi huomata, että siinä veljesten etunimet on kotoistettu.
Veljesten italiankieliset nimet ovat seuraavat:
- Juhani=Gianni,
- Tuomas=Maso,
- Aapo=Abramo,
- Simeoni=Simeone,
- Timo=Timoteo,
- Lauri=Renzo
- Eero=Rico.
Vanhemmasta Kivi-tutkimuksesta on hyvä nostaa esiin ainakin Viljo Tarkiaisen läpiluotaus Aleksis Kivi. Elämä ja teokset (Werner Söderström, 1915) ja erityisesti sen luku XV, jossa kuvataan Seitsemän veljeksen syntyvaiheet sekä pohditaan kuvauksen suhdetta todellisuuteen ja kirjallisuuteen. Tarkiainen hakee toisin sanoen todellisuusvastetta; minkä verran Kiven romaanissa ”on tosiperäistä ja minkä verran vapaata mielikuvitusta”. Tutkimuksesta löytyy myös tunnettu luonnos Seitsemän veljeksen tapahtumapaikkojen kartasta. Teoksen sisäkertomuksille Tarkiainen tavoittaa esikuvia niin kansansaduista kuin kirjallisista lähteistä.
Seitsemän veljeksen rakenne historiallisine kerrostumineen on ollut yksi romaaniin kohdistuvan tutkimuksen kestoaiheista. Tarkiaisen jälkeen siihen tarttuivat Novellin teoria –kokoelmassaan (Otava, 1958) Rafael Koskimies ja myöhemmin Aarne Kinnunen monografiassaan Tuli, aurinko ja seitsemän veljestä (SKS, 1973).
Koskimiehen ”tyylintutkimuksen soveltamiskoe” jatkuu vielä Kivi-tutkimuksessa Aleksis Kivi. Henkilö ja runous (Otava, 1974), mutta siinä hän myös etenee antamaan veljeksistä tarkkanäköiset luonnehdinnat. Jo reilua kymmentä vuotta aiemmin oli Vilho Suomi hahmottanut vaiteliaan, jos kohta väkevän Tuomas Jukolan henkilökuvaa artikkelissaan, joka on julkaistu Lauri Viljasen juhlakirjassa 1960 (Kirjallisuudentutkijain Seuran vuosikirja 18).
Ylisummaan vanhemman Kivi-kirjoittelun kannalta hyvä hakuteos on Sulo Haltsosen Aleksis Kivi 1860-1960. Bibliografinen opas Kiven maailmaan (SKS, 1964). Se näet kokoaa yhteen siihenastiset käännökset eri kielille, mukaelmat sekä tutkimuksen. Jälkimmäisen seulominen lehtikirjoitusten seasta voi tosin osoittautua nykylukijalle työlääksi.
Kuva: Vesa Kyllönen
Kivi-tutkimus heijastelee toki myös kirjallisuudentutkimuksen omia kehityskulkuja. Sitten Kinnusen Tulen, auringon ja seitsemän veljeksen, on muotoa ja rakennetta painottavien luentojen rinnalle tullut toisin itsensä asemoivaa tutkimusta. Varsinkin 2000-luvun alkuun ajoittuu kosolti toisistaan loittoneviakin tutkimushaaroja.
Huomattava on yhtäältä esimerkiksi Pirjo Lyytikäisen lajiteoreettinen Vimman villityt pojat. Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen laji (SKS, 2004). Jyrki Nummi on puolestaan kirjoittanut pitkän artikkelin Kiven romaanin ja Raamatun suhteista (Sepeteuksen pojista voiton sankareiksi, teoksessa Raamattu kotimaisessa kirjallisuudessa, Yliopistopaino, 2002). Kulttuurihistoriallisessa perspektiivissään ohittamaton taas on Hannes Sihvon Elävä Kivi. Aleksis Kivi aikanansa (SKS, 2002). Näitä – ja omaa monografiaansa – täydentää myös Aarne Kinnunen tutkimuksellaan Seitsemän veljestä ja lukemisen juonet (WSOY, 2003).
Kuva: Vesa Kyllönen
Toisiin, ennennäkemättömiin suuntiin pyrkiytyvää tutkimusta voinee jäljittää Leena Kirstinän Kirjallisuudentutkijain Seuran vuosiseminaarissa pitämään puheeseen (julkaistu Kirjallisuudentutkijain Seuran vuosikirja 55, 2002), joka käsittelee halun kysymyksiä Kiven romaanissa. Luennan painopiste on Seitsemän veljeksen sisäkertomuksissa, mutta yhtä lailla lukutaidottomuudessa, joka toimii romaanissa keskeisenä halun esteenä.
Kirstinälle omistetussa juhlakirjassa Rappauksia. Esseitä Kirjallisuudentutkimuksesta (Atena, 2004) Juri Joensuu jatkaa siitä, mihin Kirstinä jää. Joensuun artikkelissa ”Seitsemän veljeksen villitsemänä – transgressio Aleksis Kiven romaanissa” hillittömyys luetaan halun kääntöpuoleksi, ja näitä purkautumisia Seitsemässä veljeksessä hän käy etevästi lävitse. Myös Lyytikäinen käsittelee Vimman villityissä pojissa hillittömyyden tai rajanylityksen aihetta varsin pitkällisesti.
Mutta kurottautuu uudempi Kivi-tutkimus kolmanteellekin, nimittäin kohti yhteiskuntaa. Esko Rahikaisen Impivaaran Kaski. Aleksis Kivi kirjallisuutemme korvenraivaajana (SKS, 2009) lähenee näkökulmassaan kirjallisuudensosiologiaa, sillä Rahikainen ei ainoastaan käy läpi romaanin syntyvaiheita, vaan tarkastelee myös sen vastaanottoa, markkinointia ja lukemistapoja. Matti Hyvärisen Kulttuurintutkimus-lehdessä (2004, 21) julkaistu artikkeli ”Seitsemän veljeksen pidätelty kansakunta” käsittelee puolestaan veljesten suhdetta kansakuntakysymykseen.
Kansainvälisesti huomattava Kivi-aiheinen tutkimus taas on Douglas Robinsonin liki uunituore Aleksis Kivi and/as World Literature (Brill, 2017).
Kuva: Vesa Kyllönen
Kuva: Vesa Kyllönen