Matriarkka
Kaarle Krohn kertoo SKS:n 100-vuotisjuhlajulkaisussa, että vuonna 1904 seuran kustannusvarastolle saatiin vihdoin ”kustannusliikkeen ja kirjakaupan alaan erikoisesti perehtynyt hoitaja, neiti Matilda Bohm”. Neiti Bohm on kartuttanut osaamistaan Otavan konttorissa ja Turussa Kansallisen kirjakaupan hoitajana. Riitaisan alun jälkeen − neiti Bohm kieltäytyy loukkaantuneena ensimmäisestä tarjotusta työsopimuksesta, mutta sitä rukataan hänen mieleisekseen − alkaa neljän vuosikymmenen mittainen toiminta talon hyväksi.
Matilda Bohm on omanarvontuntoinen ja vahva persoona eikä jätä kertomatta mielipiteitään esimiestensä, tai ylipäänsä miesten edessä. Reino Rautavaara kertoo ymmärtäneensä, että Bohm on avioton lapsi, että isä on ehkä hylännyt hänet ja hän on siksi katkera miehiä kohtaan. On miten on, Matilda Bohm toimii koko elämänsä aktiivisesti naisasialiikkeessä, testamenttaa omaisuutensakin naisten kouluttautumista tukevalle Konkordialiitolle, jonka pitkäaikaisena rahastonhoitajana on toiminut.
Neiti Bohmin nuoremmat työtoverit kuvailevat häntä muistelmissaan termein ”matriarkka”, ”dominoiva hahmo”, jopa ”legenda”. Ja Matilda Bohm toimii tosiaan niin kuin itse hyväksi näkee. Se onkin mahdollista, sillä työsopimuksessa hänelle on kirjattu laaja joukko erilaisia työtehtäviä ja vastuualueita. Välillä neiti Bohm käy ”tarkistuttamassa markkina-arvoaan” ja ”päivittämässä osaamistaan” muiden työnantajien palveluksessa, mutta toimii senkin ajan SKS:n valmistusvaliokunnan jäsenenä.
SKS KIA, SKS:n arkisto.
Matilda Bohm on tarkan rahan ihmisiä, mitä taloudellisessa kurimuksessa elävä seura tarvitsee. Kun taloon hiljan rekrytoitu maisteri Jouko Hautala tahtoo itselleen SKS:n kustantamaa Lönnrotin sanakirjaa, ei neiti Bohm suostu myymään sitä hänelle, koska katsoo sen turhan kalliiksi köyhälle maisterille: ”Ostakaa Söderströmiltä se jäljennöspainos, se on halvempi.” Vasta kun Hautala täyttää 40 vuotta ja pistää vaimonsa ostamaan kirjan itselleen syntymäpäivälahjaksi, suostuu neiti Bohm sen hänelle myymään. Näin muistelee Hautala 1970-luvun lopussa.
Matilda Bohmin työsopimuksessa on myös pykälä, jossa lukee virkailijan kesäloman suhteen seuraavasti: ”tulee hänen silloinkin pitää huolta siitä, että liike hänen vastuullaan ja kustannuksellaan tulee kunnollisesti hoidetuksi valmistusvaliokunnan hyväksymällä tavalla”. Ehkä tämän takia – vaiko vain korkean työmoraalinsa ja talo-uskollisuutensa, sillä siitäkin oli kyse – neiti Bohm on kesäisin jatkuvasti puolikuntoisena töissä. ”Minulla on vain S. K. Seura ja sen etu.”
Heinäkuussa 1927 Matilda Bohm kirjoittaa sihteeri Anttilalle:
”Tahdon vain ilmoittaa Tohtorille, että olen vielä sairas. Olen päässyt niin pitkälle, että olen sairashuoneella Unionin kadulla. Lääkäri tahtoo minut nyt Hyvinkään parantolaan niin että en voi vieläkään työhön mennä. Tietenkin vastaan kaikesta toimistossa. Neiti Heikkisen täytyy myös päästä vähän lomalle.”
Kolmea vuotta myöhemmin hän kertoo:
”Olin koko viime viikon kuumeessa kaula kipeänä. Tietenkin olin täällä työssä tulin junalla 8.45 ja läksin 12.20, mutta oli se raskasta.”
Ja vuonna 1937 kirjeessään ystävälleen Tilma Hainarille:
”Sain siellä [maalla] pahan vatsataudin niin että koko viime viikko oli paastottava. Se vei voimia. Kaikki mitä olin kerännyt varastoon meni. Tulin tänne keskiviikkona. Jaksan hyvin matkustaa ja olen ollut työssä, vaikka huonoilla voimilla. Menee se kun vaan täytyy. Apulaiseni täytyi päästä lomalle.”
Jääräpäisyydestään ja erikoisuuksistaan huolimatta neiti Bohm on kiistatta kollegoiden kesken pidetty ihminen, läheisilleen ”Matti-täti”. Matilda Bohmin tuimuuden alla sykkii lämmin sydän.
Toisin kuin moni muu SKS:n pitkäaikainen työntekijä, Matilda Bohm ei koskaan asu SKS.n talossa. Hän asuu pitkään Töölössä, Topeliuksenkadulla naisten talossa, Eurekassa. Siellä hänellä on kaksi kauniisti sisustettua huonetta täynnään taideteoksia. Matilda Bohm on haaveillut taiteilijan urasta ja pääsystä Ateneumiin. Hänestä ei tule taiteilijaa, mutta hän avustaa köyhiä taiteilijoita ja saa velanmaksuna usein rahan sijaan taidetta.