Hyväsydäminen esimies
SKS viettää 100-vuotisjuhlia 1931. Juhlista puuttuu kuitenkin sen sydän ja sielu – sen tuntevat kaikki läsnäolijat – sillä Kaarle Krohn makaa sairasvuoteella jalka poikki.
”Hän kun keskusteli hän painoi päänsä hiukan kallelleen näin ja hänellä oli herttainen katse – kyllä hänestä täytyi pitää”,
muistelee Reino Rautavaara vuonna 1974.
SKS:n rivityöntekijöiden aineistoista nousee esiin vahva ja vilpitön kiintymys seuran pitkäaikaista esimiestä Kaarle Krohnia kohtaan.
Rautavaara kertoo, kuinka hänen edeltäjänsä juoksupoika Helenius on työntänyt raskaita kärryjä Hallituskadulla. Helenius ei tahdo päästä eteenpäin. Silloin joku heittää salkkunsa kärryille ja tulee apukäsiksi. Auttaja on Kaarle Krohn.
Kaarle Krohn on hyväsydäminen niin entisiä työntekijöitä, virolaisia kommunisteja, varkaita kuin kaikkia muitakin lähimmäisiään kohtaan. Krohn käy lähes päivittäin Seuran talolla pyörähtämässä ja muistaa joka kerta sanoa hyvän sanan kullekin alaiselleen. Kaarle Krohnilla on sellainen hiihtävä kävelytyyli, Krohnin askelista tunnistaa hänen lähestyvän.
Talon entinen kustannustoiminnan hoitaja Aina Pajula on saanut jäädä holhokkeineen taloon asumaan työsuhteensa päätyttyä. Uuden huoneen löytyminen tuntuu olevan kiven takana. Hän osoittaa 6.8.1924 päivätyn kirjeensä juurikin lempeälle Krohnille:
”Neiti Holmille olisin halukas maksamaan vuokrakorvausta vähintään 100mk kuukaudessa jos hän siihen sitten suostuisi siksi kunnes saisin asunnon muualta. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, että näin vaivaan Professoria mutta kauhun tunne pakottaa tämän tekemään enkä nyt näe muuta maallista turvaa.”
Vasemmalla Kaarle Krohn. SKS KIA, Kaarle Krohnin arkisto.
Heinäkuussa 1933 tulee taas surusanoma. Kaarle Krohn on kuollut. Kukapa muu kuin tomera Matilda Bohm järjestää Krohnin hautajaisia. Kirjeessään Tilma Hainarille hän kirjoittaa:
”Täällä on surutalo…Hyvä oli että olin kaupungissa. Ei täällä ollut ketään muuta. Ostin arkun ja lähetin hakemaan Sammatista. Nyt odotan ilmoituksia hautajaisiin. Perustetaan rahasto ja siihen minä panen…”
Isänsä Julius Krohnin jalanjäljissä jo varhain seuran toiminnassa vaikuttanut Kaarle Krohn ei vain pistäydy talolla pyörähtämässä. Hän myös säteilee ympärilleen innostusta kansanrunoutta ja – SKS:aa – kohtaan. Kuten tulevan kansanrunousarkiston ensimmäinen johtaja Martti Haavio muistelee käyntiään SKS:n talossa 1918:
”Kuljimme äänettömissä [SKS:n] huoneissa, joissa oli sadoin metrein kirjahyllyjä.
– Se on hauskaa, se on sangen hauskaa, sanoi professori Krohn, joka käsikirjoituspinkka kädessään kulki ohitsemme.
Tässä silmänräpäyksessä päätin ryhtyä lukemaan kansanrunoutta.”
Sellaista esimiestä kelpaa odottaa kesälomalta takaisin.