Siirry pääsisältöön
Näyttää siltä, että selaimesi on Internet Explorer 11 tai vanhempi. Selainta ei tueta, joten käytä muuta selainta.

SKS:n kirjaston verkkonäyttelyt

Ekumeeninen hääjuhla Espoossa 6.7.2002. Hääpari oli mukana kutomassa SETA:n sateenkaariryijyä. Uusi hääperinne –keruun aineistoa, SKS KRA.

 

Kirjastoille ja arkistoille marraskuu on sateenkaarihistorian kuukausi. Siksipä esittelemme nyt SKS:n aineistoja, jotka valottavat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen muuttunutta asemaa Suomessa. Huomiota saavat niin tutut kirjailijat kuin Seuran toteuttamat keruutkin − SKS:n kirjaston kulttuurien tutkimuksen valittuja paloja unohtamatta.

Tervetuloa!

Sateenkaaren värit SKS:n perinnekeruissa

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston perinteen ja nykykulttuurin kokoelmassa on runsaasti seksiä ja seksuaalisuutta käsittelevää materiaalia. Sekä kalevalamittaisessa runoudessa että muissa perinnelajeissa, esimerkiksi arvoituksissa, seksin ja seksuaalisuuden teemat ovat esillä.

 

Arvoituskortistoa

SKS:n arkiston arvoituskortistoa. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Sukupuolielämää koskevia aineistoja pyrittiin täydentämään, kun Kansanrunousarkisto lähetti vuonna 1993 vastaajaverkostolle professori Leea Virtasen laatiman Kyselyn seksiperinteestä. Saatesanoissa kyselyä perustellaan näin:

"Kansanrunousarkistoon on jo pitkään kerätty perinnettä sensuroimatta ja kaunistelematta. Silti monet sukupuolielämään liittyvät asiat ovat jääneet kuvaamatta tai vain vähäisen luonnehdinnan varaan."

 

Seksiperinnekyselyn kysymyslomake. Lomaketta lähetettiin Kansanrunousarkiston vastaajaverkolle. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Saatesanojen perusteella tavoite on ollut kerätä paitsi perinteisempää folklorea seksiin liittyvissä asioissa, myös muistitietoa ja ihmisten omia kokemuksia. Seksiperinnettä kartoittavan keruun kysymyksissä ei sateenkaaren väreille ollut kuitenkaan vielä sijaa, vaan ne koskettivat cis-miehen ja cis-naisen välistä suhdetta sekä tämän asetelman ympärille rakentunutta kulttuuria.

 

Seksiperinnesidokset

Seksiperinne- ja Homoseksuaalisuus –kyselyiden vastauksia sidoksissa. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Samana vuonna seksiperinnekeruun kanssa järjestettiin erikseen myös homoseksuaalisuutta käsittelevä keruu. Kysymyksiä homoseksuaalisuudesta -otsikon alla kulkeneen kyselyn laatija oli tuohon aikaan väitöskirjatutkijana Essexin yliopistossa toiminut Jan Löfström. Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa homoseksuaalisuuteen liitettyjen käsitysten syntyä ja leviämistä Suomessa. Osin keruuaineiston pohjalta valmistui Löfströmin vuonna 1994 julkaistu väitöskirja The social construction of homosexuality in Finnish society, from the late nineteenth century to 1950's ja vuonna 1999 julkaistu Sukupuoliero agraarikulttuurissa. "Se nyt vaan on semmonen".

 

Löfströmin tutkimus Sukupuoliero agraarikulttuurissa

Jan Löfströmin teos Sukupuoliero agraarikulttuurissa ilmestyi vuonna 1999. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Muistellessaan keruuprojektin lähtökohtia Löfström kertoo olleensa Kansanrunousarkistossa aineistoa kokoamassa. Aineistoa kortistoista etsiessään hän totesi, että ne sisälsivät oikeastaan vain ”epätavanomaisuuksien” havainnointia. Yhdessä arkiston henkilökunnan kanssa syntyi ajatus vastaajaverkolle lähetettävästä kyselystä, joka sitten toteutettiinkin.

 

miesmaisia naisia

Vasemmalla Paikallistarinakortiston  "Epätavallisia ihmisiä". Kuva: Vesa Kyllönen.
Oikealla "'Hame-homo', vanha miesnainen" Kolarissa 26.7.1928. Kuvaaja Samuli Paulaharju. SKS KRA.

1990-luvun murrosvaihe käsityksissä

Homoseksuaalisuus-kyselyn kysymyksenasettelu heijastaa 1990-luvun alkua, jolloin homoseksuaalisuudesta kysymistä tai puhumista ei ole pidetty samalla tavalla luontevana kuin nykyisin. Keruun kysymykset käsittävät sanastontuntemusta ja kehotuksia muistella vastaajan omia havaintoja tai kuulopuheita sen sijaan, että vastaajan oletettaisiin kuuluvan seksuaalivähemmistöön ja kertovan omista kokemuksistaan. Kirjoituskutsussa kysytään myös selityksiä homoseksuaalisuuden syistä.

 

Homoseksuaalisuus-keruun kysely

Homoseksuaalisuus-kyselyn kysymyslomake. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Keruuseen saatiin vastaukseksi noin sata muistelua, joissa kirjoittajat kuvaavat lähiympäristössään elävien kanssaihmisten sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta sekä omia käsityksiään aiheesta. Keruun vastauksissa homoseksuaalisuus ei juuri saa ymmärrystä. Vieraan pelko ja sen aiheuttamat tunteet ovat aineiston kuuluvin ääni.

"Nyt tulee kovaa tekstiä. Homot ja lesbot ovat kieroutuneita ihmisiä ja heidän sukupuoliviettinsä samoin kieroon kasvanut. Mistä se sitten johtuukin on monia syitä. Joka tapauksessa se on sairaus, siihen ei liity rakkautta vähääkään, iljettävä sairaus."

- Homoseksuaalisuus-kyselyn (1993) vastaaja, SKS KRA.

Myös varovaisen myönteisistä vastauksista on luettavissa asian arkaluonteisuus:

"Pidän aika yllättävänä, ettei näitä homosuhteita paheksuttu lapsuudessani, korkeamoraalisena aikana. Minulle on muodostunut siksi täysin hyväksyttävä suhtautuminen homoihin ja lesboihin, en milloinkaan ole paheksunut heidän käyttäytymistään."

Homoseksuaalisuus-kyselyn (1993) vastaaja, SKS KRA.

1990-luvun lopulta lähtien yleinen asenneilmapiiri homoseksuaalisuutta kohtaan kuitenkin otti varovaisesti edistysaskeleita. Aiemmin laajalti vääränä, vieraana ja jopa vaarallisena pidetty aihe alkoi näkyä arkipäiväisempänä 2000-luvulle tultaessa. Kehotuskielto poistettiin laista vuonna 1999, ja sateenkaariteemaista kirjallisuutta palkittiin Finlandia-palkinnoilla vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Pentti Holapan Ystävän muotokuva voitti Finlandia-palkinnon 1998, Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi 2000, Pirkko Saision Punainen erokirja 2003 ja Helena Sinervon Runoilijan talossa 2004. Vuonna 2001 hyväksyttiin myös laki rekisteröidystä parisuhteesta. Tätä kulttuurista ja yhteiskunnallista käännettä edelsi silti vuosikymmenten työ, joka jatkuu edelleen.

 

Punainen erokirja

Pirkko Saision Punainen erokirja ilmestyi vuonna 2003. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Lakimuutokseen parisuhteen rekisteröimisestä tartuttiin myös Kansanrunousarkistossa silloisen työntekijän Petja Kaupin aloitteesta hetimiten, kun niin sanottua uutta hääperinnettä kartoitettiin vuonna 2002 kyselyllä samaa sukupuolta olevien parisuhteen virallistamisesta.

 

Uusi hääperinne -keruun sidos

Uusi hääperinne -keruun sidos. Rekisteröintiperinnettä heti lainmuutoksen jälkeen lähetti arkistolle 11 vastaajaa, tekstiä saatiin 121 sivua ja kuvia 194 kpl. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Uusi vuosituhat näkyy kirjoituskutsun puhuttelussa, sillä Uusi hääperinne -keruussa kysymykset on suunnattu ennen kaikkea parisuhteensa rekisteröineille itselleen:

"Oletko Sinä jo virallistanut parisuhteesi?"

"Suunnitteletteko Sinä ja puolisosi parisuhteenne virallistamista?"

Keruukutsua ei myöskään lähetetty tavalliseen tapaan arkiston vastaajaverkostolle, vaan keruun kohderyhmää pyrittiin tavoittamaan SETA:n Z-lehden ja sähköpostilistojen avulla.

 

Vastavirallistetut

Auton koristelua parisuhteen virallistamistilaisuudessa 8.3.2002 Helsingissä. Uusi hääperinne -keruun aineistoa, SKS KRA.

 

"Täydensimme sormuksemme kirjoittamalla niihin omat nimemme ja ®-merkit."  

- Uusi hääperinne -keruun (2002) vastaaja, SKS KRA.

Keruuaineisto kertoo ristiriitaisista tunteista. Yhtäältä vastaajat kokevat helpotusta siitä, että samaa sukupuolta olevien oli vihdoin mahdollista virallistaa parisuhteensa myös lain edessä ja samalla viettää häitä. Samaan aikaan vastaajat ilmaisevat kuitenkin myös pettymyksen ja ärtymyksen tunteita – muutosta odotettiin kauan, epätasa-arvoinen asema ei ollut kadonnut minnekään eikä rekisteröinti oikeastaan edes kuulostanut kovin hehkeältä parisuhteen virallistamisen yhteydessä.

"Tilanne oli sikäli vaikea, että kaikki piti miettiä alusta alkaen, ei ollut vielä olemassa mitään valmiita kaavoja tai perinteitä samaa sukupuolta olevien häille esim. vihkiseremonian osalta. Toisaalta tämä oli myös vapauttavaa: kaikki mitä keksittiin tuntui hyvin omalta."

- Uusi hääperinne -keruun (2002) vastaaja, SKS KRA.

Julkisivun takana

2000-luvun alun ilmapiirissä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aineistojen keräämistä oli aloitettu. Myös vähemmistöjen tutkimus yliopistoissa, esimerkiksi naistutkimuksen ja kirjallisuuden oppiaineissa, alkoi. Yleinen julkinen ilmapiiri sen sijaan säilyi jännitteisenä, minkä vielä Helena Sinervon Runoilijan talossa -teoksen (2004) julkaisemista seurannut keskustelu osoitti. Sinervo kuvaa kirjailija Eeva-Liisa Mannerin elämästä kertovassa romaanissa Mannerin ihastumista ja rakastumista toisiin naisiin, mitä kaikki lukijat tai Mannerin tunteneet eivät sulattaneet.

 

Runoilijan talossa

Helena Sinervon Eeva-Liisa Manneria käsittelevä teos Runoilijan talossa ilmestyi vuonna 2004. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Yleisen ilmapiirin murroskautta elettiinkin vielä koko 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen ajan: ei ole ollut itsestään selvää, että esimerkiksi elämäkerran kohteen kuulumisesta seksuaalivähemmistöön olisi ollut helppoa ja saanut kirjoittaa avoimesti, vaikka viitteitä sellaisesta olisi tallentunutkin. Sateenkaarihistorian tutkimukselle on koko 2000-luvun ajan ollut lisääntyvä tarve, ja tutkijat miettivät, mitä aineistoja arkistoissa on ja miten ne löytyvät. Oma kysymyksensä on, miten historiallisesti varhaisempia sukupuolen ja seksuaalisuuden epänormatiivisia kuvauksia osataan tulkita nykyajan kontekstissa. Aineistoja kuitenkin on, ja seuraavassa esittelemme SKS:n arkiston kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelman puolelta joitain esimerkkejä 1800-luvulta viime vuosikymmeniin. 

Suomenkielisen kirjallisuuden ensimmäiseksi merkittäväksi nimeksi mainitaan yleisesti Aleksis Kivi (1834–1872), joten aloitettakoon Kiven tuotannosta ja käsikirjoituksista tässäkin. Kirjailija Veijo Meri, joka toimi 1980-luvulla oppaana Aleksis Kiven maisemiin Nurmijärveltä Palojoelle, tunsi myös Kiven tuotannon läpikotaisin. Tallennetulla opastuksellaan Meri toteaa, että ”miten tahansa Kiven Atalantta-runoelmaa lukeekaan, naistenvälisestä rakkaudesta siinä on kyse”. Vai kuinka kannattaisi lukea esimerkiksi seuraava Atalantan ote:

"Mutta kennen saavutti hän metsän yös?
Metsä-impisenko? Pieni Kaarin
yksin istuu kukkasien kinokses,
seppeliä siteleevi kaunokaista
Atalantan kiharien koristeeks.

Linnan emännälle päivän kunnioiksi.
Siinä vilauksen viipyi kulkija.

[...]

Tuolla etähällä itäises
kiilto lumitunturien tutkaimista,
joiden säikkä taivaan ahteet reunasti,
levi kaikkialle, sädekiilto ankar;
ja he ylös korkeuteen kohosit,
kukkulat, kuin pyhät immet valkeis vaatteis,
tuliloistehessa monen kynttilän,
paimentorvein kaikuessa kauka-vuoril."

Aleksis Kiven Atalanta

Vasemmalla ote Aleksis Kiven Atalantta-runoelmasta.
Oikealla Albert Gebhardin muotokuva Kivestä. SKS KIA.

 

Aleksis Kiven aikalainen ja ystävä Kaarlo Bergbom (1843–1906) toimi aktiivisena suomenkielisen teatterin ja näytelmäkirjallisuuden edistäjänä tuolloisessa Suomen suuriruhtinaskunnassa. SKS:n arkiston kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelmaan tallennettu Kaarlo Bergbomin arkisto sisältää muuan muassa laajan kirjeenvaihtoaineiston, jonka pohjalta teatterintutkija Pentti Paavolainen on laatinut elämäkerran Nuori Bergbom (2014). Paavolaisen kuvauksen perusteella teatterimaailma on kautta historian toiminut turvasatamana ja elämisen mahdollistajana seksuaalivähemmistöille. Näin lienee ollut myös itsensä Kaarlo Bergbomin kohdalla:

"Legendan mukaan Kaarlo uhrautui niin teatterin ja suomalaisuuden asialle, ettei hän voinut ajatellakaan perheen perustamista. Karl ei koskaan avioitunut, eikä merkkejä kihlauksista tai kosioaikeista omansäätyisten neitojen kanssa ole. Tiedetään, että ainakin kerran Emelie yritti saada Karlia varakkaisiin naimisiin. Karlilla oli harrastuksiin ja töihin liittyviä kiintymyssuhteita naisiin, joista tärkein oli näyttelijätär Hedvig Charlotte Raa. Mutta tämän jäätyä leskeksi ja mahdollisuuksien ollessa vielä auki, Karl ei tehnyt aloitetta miehenä, vaikka Hedvig sellaista kenties odotti. Hän matkusti Ruotsiin ja avioitui pian Kristian Winterhjelmin kanssa.

Kätkikö julkisivu jonkin sellaisen privaatin elämän alueen, mistä aikalaiset ovat tienneet, mutta myöhemmin vaienneet? Ilmeisin ja yksinkertaisin selitys naimattomuuteen lienee se, että Kaarlo ei tuntenut eroottista vetoa naisiin."

Bergbom

Vasemmalla kuva Kaarlo Bergbomista, kuvaaja Daniel Nyblin. SKS KIA, Kyösti Larsonin arkisto.
Oikealla ote Emil Nervanderin kirjeestä Eliel Aspelin-Haapkylälle 17.1.1906, SKS KIA, Eliel Aspelin Haapkylän arkisto. Kuva: Vesa Kyllönen. 

 

Tiettävästi Kaarlo Bergbomilla oli suhde ainakin toiseen teatterimieheen, Svenska Teaternin johtajaan Wilhelm Boliniin. Bergbomin läheinen ystävä Emil Nervander kertoi asiasta Eliel Aspelin-Haapkylälle 17. tammikuuta vuonna 1906 kirjeessä, jossa hän antaa taustatietoja Kaarlo Bergbomin muistokirjoituksen laatimista varten.

 

Käkikoski

Vasemmalla 30-vuotias naisasianainen Hilda Käkikoski. Valokuvaamo Daniel Nyblin. SKS KIA, SKS:n kirjallisuusarkiston kuvakokoelma.
Oikealla Hilda Käkikoski jokunen vuosi ennen kuolemaansa. SKS KIA, Ilmari Krohnin arkisto.

 

Vuosi Bergbomin kuoleman jälkeen järjestettiin Suomen yksikamarisen eduskunnan ensimmäiset vaalit. Vuonna 1907 valitussa eduskunnassa aloitti kansanedustajina 19 naista ja 181 miestä. Yksi valituista oli Suomalaisen puolueen Hilda Käkikoski (1864−1912), joka oli kouluttautunut suomen kielen ja historian opettajaksi mutta toimi myös kääntäjänä ja kirjailijana.

Hilda Käkikoski oli tunnettu naisasianainen, mutta vähemmän tunnettua on, että julkisen elämänsä aikanakin Käkikoski rakastui toistuvasti tuntemiinsa naisiin. Eeva Ahtisaaren vuonna 1997 kirjoittamassa Kansallisbiografian artikkelissa ei Käkikosken aikuisiän perhe-elämää kuvailla, mutta tekstin lähdeluettelossa on mainittu myös Tuula Juvosen pro gradu –tutkielma Sukupuoli ja halu Hilda Käkikosken kirjeenvaihdossa ja päiväkirjoissa (1993). 

 

Ote Käkikosken kirjeestä

Ote Maija Pajulan kirjeestä kumppanilleen Hilda Käkikoskelle 16.2.1890. SKS KIA, Hilda Käkikosken arkisto. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Hilda Käkikosken henkilöarkisto on SKS:n arkistossa. Aineisto sisältää paitsi Käkikosken käsikirjoituksia myös biografica-aineistoja, valokuvia sekä kirjeenvaihtoa, muun muassa Käkikosken asuinkumppanin ja rakastetun Maija Pajulan kirjeitä tälle. Seuraava katkelma on Maija Pajulan Hilda Käkikoskelle 16.2.1890 lähettämästä kirjeestä:

"Josko sinusta tykkään? Tykkään niin sydämeni syvyydestä, niin kaikesta sielustani ja mielestäni, etten voisi elää, ellen tietäisi sinua omakseni. Et sinä ole minulle ainoastaan ”puoli” elämää, vaan sinä olet koko elämäni. Ilman sinua nääntyisin ja kantaisin elämääni taakkana."

Erotiikan jäljittelyäkö vain

Lesbokirjallisuuden klassikkona tunnettu, joskin nykyluennassa ehkä moninaisemmalle sukupuolen ja seksuaalisuuden tulkinnalle avautuva, Radclyffe Hallin kirjoittama The Well of Loneliness ilmestyi vuonna 1928. Samana vuonna Suomessa tarjosi nuori Helvi Hämäläinen (1907–1998) esikoisromaaninsa käsikirjoitusta Kaunis sielu kustantajalle. Käsikirjoitusta ei kustantamossa otettu julkaistavaksi, koska Hämäläisen sanoin ”sitä pidettiin lesbolaisena”.

Hämäläinen kuvaa tapahtumia ja kustantamossa osakseen saamiaan kummeksuvia katseita myöhemmin Ritva Haavikon toimittamassa muistelmateoksessaan Ketunkivellä (1993). Kansanvalta-kustantamossa Hämäläistä odotti kustannusliikkeen johtaja ja 45 häntä pitkään ja vaiti tuijottavaa miestä, tunnelma oli painostava, ja vasta jälkeenpäin Hämäläinen kertoo havahtuneensa: ilmeisesti kustantamon väelle "romaanissa näyttäytyi liian suuri nuorten naisten keskinäinen kiintymys".

 

Helvi Hämäläinen

Helvi Hämäläinen 1930-luvulla kuvattuna työpöytänsä äärellä. SKS KIA, Helvi Hämäläisen arkisto.

 

Helvi Hämäläisen henkilöarkistossa, jota hän kokosi 1920-luvulta aina 1990-luvulle, romaanin käsikirjoitus kuitenkin säilyi. Kauniin sielun käsikirjoituksen tarina on itsessään kiinnostava, sillä Hämäläinen kertoi hylätyn romaaninsa olemassaolosta vuosien varrella useampaan otteeseen. Kahteen kertaan hän muistutti käsikirjoituksesta myös Kirjallisuusarkistoa varten tehdyissä haastatteluissa – vuonna 1971 Mirjam Polkuselle ja 1980 Toini Havulle. Näin Hämäläinen varmisti, että tieto käsikirjoituksen olemassaolosta säilyi. Romaani saikin uuden mahdollisuuden: Kaunis sielu julkaistiin postuumisti vuonna 2001, kolme vuotta Hämäläisen kuoleman jälkeen.

 

Kaunis sielu -käsikirjoitusta

Katkelma Hämäläisen käsikirjoituksesta Kaunis sielu. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Niin ikään Helvi Hämäläisen rakastettu kirjailija Olavi Paavolainen (1903–1964) on kiinnostanut tutkijoita sateenkaarihistorian kannalta. Historiantutkija Ville Laamanen (nykyisin Soimetsä) arvelee väitöstutkimuksessaan Suuri levottomuus. Olavi Paavolaisen kulttuurinen katse ja matkat 1936–1939 (2014), ettei tilanne tule myöskään ratkaisevasti muuttumaan, on näet Paavolaisen "eroottinen probleemi" siksi kysymyksiä herättävä:

"- - sukupuolikysymykset liittyvät läheisesti Paavolaisen vähän tunnettuun, mutta silti – tai ehkä juuri siksi – kiehtovana pidettyyn yksityiselämään, hänen hankaliin naissuhteisiinsa ja hajanaisiin tiedonmurusiin mahdollisista biseksuaalisuuteen viittaavista nuoruuden kokemuksista. Kokonaisarvion esittäminen kaikesta sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvästä on ongelmallista myös siksi, että vaikka Paavolainen työsti pitkään seksuaalisuudesta ja sukupuolimoraalista kertovaa teosta, hanke ei koskaan valmistunut."

 

Olavi Paavolainen ja muut Linnunlaululla

Olavi Paavolainen ystäviensä Matti Kurjensaaren, Lauri Viljasen ja Kaarlo Sarkian kanssa kahvila Linnunlaulun edessä Helsingissä. SKS KIA, Olavi Paavolaisen arkisto.

 

Hämäläisen ja Paavolaisen seurustelu alkoi maailmansotien välillä ja päättyi toisen maailmansodan aikaan 1941. Laamasen mukaan juuri noihin aikoihin Olavi Paavolainen pohti muutoksessa olevia sukupuolirooleja ja seksuaalisuutta yhteiskunnallisena ja kulttuurisena kysymyksenä. Myös avioliittoinstituutio oli Paavolaisen näkemyksen mukaan ”kriisissä”, mutta se ei häntä juuri huolestuttanut. Sen sijaan sukupuoliroolien häviäminen – naisen miehistyminen ja etenkin miehen naisistuminen – tuntuu huolestuttaneen häntä kovastikin, toteaa tutkimuksessaan Nykyajan sininen kukka. Olavi Paavolainen ja nykyaika (1995) Ritva Hapuli. Laamasen mukaan taas

"Paavolaisen suhtautuminen maailmansotien välisenä aikana tapahtuneeseen sukupuoliroolien murrokseen oli kaksijakoista. Nykyaikaa etsimässä -teoksen (1929) sivuilta välittyy vuoroin innostusta ja ihastusta, vuoroin epäluuloa ja paikoin jopa merkkejä suoranaisesta vastenmielisyyden tunteesta. Vaikka Paavolainen toivottikin tervetulleeksi edistyksen ja jopa kumouksen tunnuksia kantavan tasa-arvoisemman, uuden sukupuolimoraalin, se oli hänen aiemman kokemusmaailmansa kannalta vieras ilmiö, johon liittyi epäilyttävien ja suorastaan vaarallisten ylilyöntien mahdollisuus."

1900-luvun alun suomalaisessa kirjallisuudessa homoseksuaaliset miehet näyttäytyivät usein dekadentteina, naismaisia piirteitä omaavina hahmoina. Sukupuolten välisten suhteiden ja seksuaalisuuden ongelmat kietoutuivat yhteen, ja maailma oli kaksinapainen: maskuliininen ja feminiininen näyttäytyivät vastavoimina toisilleen, sukupuoliroolit olivat ahtaita ja niitä oli tarjolla kaksi, miehen tai naisen.

Aikana, jolloin homoseksi oli rikollista, homoseksuaalisuuden hyväksyminen ei välttämättä ollut helppoa, mutta maskuliinisten ominaisuuksien ihannoinnille oli toisaalta pitkät perinteet. Miehisyyden ja sotilaallisen maskuliinisuuden ihannointiin kytkeytyvät aatevirtaukset kuten uushellenismi vaikuttivat myös Hämäläisen ja Paavolaisen kanssa samaan sukupolveen kuuluneiden runoilijoiden kuten Uuno Kailaan (1901–1933) ja Kaarlo Sarkian (1902–1945) ajatteluun. Miesihanne on miehinen mies, mutta rakkausrunoissa esiintyy myös symbolismin ja dekadenssin aistillisempaa kuvastoa. Näin Kailas kirjoittaa Sarkialle syyskuussa 1931:

"Olet jäätikön poika, unessa nähnyt palmun.
Kaks kukkaa, tuttua mulle, on sielussasi:
terät mustan orkidean ja heleän valmun.


Sinut tunnen läheiseksi ja – kaukaiseksi.
Mitä polkuja ruoholle poljet, kun matkallas
tomu sinuss’ on varkain muuttunut kirkkaudeksi?"

Olavi Paavolainen teatraalisena

Olavi Paavolainen poseeraa Ilmari Pimiälle lähettämissään valokuvissa. SKS KIA, Olavi Paavolaisen arkisto.

 

Paavolaisen huoli miehisen valta-aseman ja erityisesti maskuliinisten ominaisuuksien menettämisestä ei toisaalta estänyt häntä esiintymästä teatraalisesti ja hyvin feminiinisesti pukeutuneena Ilmari Pimiälle lähettämissään valokuvissa.

 

Elina Vaaran vihkoja

Elina Vaaran muistelmavihkoja 1970-luvun lopulta. SKS KIA, Elina Vaaran arkisto. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

SKS:n arkistossa on muitakin aineistoja, jotka kertovat osaltaan siitä, kuinka vaikeaa homoseksuaalisista suhteista oli aikanaan puhua tai jälkeenpäin muistella. Viimeisinä vuosinaan 1970-luvun lopulla kirjoittamissaan muistelmavihkoissa Elina Vaara muistelee niin Olavi Paavolaista, Uuno Kailasta kuin Yrjö Gustafssoniakin – kahta jälkimmäistä Vaara puhuttelee vihkoissa suoraan. Katkelmat ovat kirjeenomaisia, vaikka ne on kirjoitettu vuosikymmeniä Kailaan ja Gustafssonin kuoleman jälkeen.

Vaaran on vaikea päättää, mitä kertoa, miten kertoa ja mitä jättää kertomatta. Yhtäällä Vaara toteaa vihkoissaan, etteivät Olavi Paavolaisen taipumukset myös omaan sukupuoleensa olleet mikään salaisuus – kun taas toisaalla hän arvelee, ettei ”tiedä, halusivatko eräät jäljitellä joskus helleenien ^elämänkäsitystä^ tapoja erotiikkaan nähden ja (tai) oliko heillä siihen synnynnäinen taipumus”. Hieman aiemmin tehdyssä kirjailijahaastattelussa Vaara on kertonut Uuno Kailaan rakastuneen miehiin, mutta pyytää tätä toimintaansa vihkoissaan jo edesmenneeltä Kailaalta anteeksi.

 

Ote kirjeestä

Ote Elina Vaaran vihkoista. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Vaara viittaa myös naisten välisten eroottisten suhteiden ja tunteiden tunnistamiseen. Niin ikään jo vuosikymmeniä aiemmin kuolleelle Katri Valalle osoittamissaan vihkoissa Vaara muistelee, miten hyvillään Vala oli ollut Hagar Olssonin huomautettua, että ”tuberkuloosi tekee eräät niin suloisen eroottiseksi”.

"Silmäsi loistivat lämpimästi, huulesi kaartuivat punaisina ja pehmeinä. Tämä kuva muistojesi medaljongissa varmaan oli on yksi niistä, jotka ovat painuneet mieleeni elävimpinä,"

kirjoittaa Vaara.

 

Ote Elina Vaaran vihkoista. Kuva: Vesa Kyllönen.

Äänet kuuluviin

Helvi Juvonen (1919–1959) on sodanjälkeisen runoutemme klassikko, kääntäjä ja kriitikko. Juvosen runoutta on ollut vaikea asettaa raameihin, mutta myös henkilönä Juvonen poikkesi tavallisuudesta. Juvonen ei taipunut ajalleen tyypillisiin naiseudelle asetettuihin käytösnormeihin vaan viihtyi housuissa ja tupakoi. Aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli vielä rikos, hän eli yhdessä kumppaninsa Sirkka Meriluodon kanssa. Vuonna 1948 Juvonen kirjoitti:

"Rakas, sano mitä pyysin. Olen kuin makeisia kerjäävä karhu. Jos et ole jänistänyt, saanko kertoa äidille? Hän ymmärtää ja tulee iloiseksi, kun on surrut yksinäisyyttäni. Ei ilman lupaasi. Jos se kaikki lähtöpäivänäsi oli totta, sano se. Elän sillä sairaalaan menooni asti."

 

Helvi Juvonen ja Sirkka Meriluoto

Sirkka Meriluoto ja Helvi Juvonen joulukuussa 1955. SKS KIA, Helvi Juvosen arkisto.

 

SKS:n arkistossa säilytetään Helvi Juvosen ja Sirkka Meriluodon välistä laajaa kirjeenvaihtoa. Heikon terveytensä vuoksi Juvonen joutui viettämään usein aikaa sairaalassa, jolloin yhteyttä pidettiin kirjeitse. Kirjeenvaihto vuosilta 1944–1958 on eräs ainutkertainen dokumentaatio kahden naisen välisestä rakkaussuhteesta.

 

Pentti Holappa

Pentti Holappa Helsingissä vuonna 1972. Kuvaaja Jukka Jänis. SKS KIA, Pentti Holapan arkisto.

 

SKS:n arkistossa on myös vuosituhannen vaihteessa Finlandia-palkittujen kirjailijoiden Pentti Holapan, Pirkko Saision, Johanna Sinisalon ja Helena Sinervon haastatteluja sekä muita aineistoja, joiden kautta avautuu kirjallisuuden kentällä tapahtunut murros siinä, miten sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta on viime vuosikymmeninä alettu ymmärtää ja kuvata. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kirjallisuudessakin kuvataan seksuaalisuutta ja sukupuolta yhä useammin ja monipuolisemmin, niin nykyaikaan kuin menneisyyteenkin sijoittuvissa romaaneissa.

 

Pentti Holapan arkistoaineistoa

Ote Olli-Matti Ronimuksen kirjeestä Pentti Holapalle. SKS KIA, Pentti Holapan arkisto. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Viime vuosikymmeninä tapahtunut muutos yleisessä ilmapiirissä näkyy ja kuuluu aineistoissa. Kun esimerkiksi Pirkko Saisio kuvaa vuonna 1986 tehdyssä haastattelussa toimittaja Päivi Ahtosalolle pari vuotta aikaisemmin ilmestyneen Kainin tyttären kustannusprosessia, tupakkaa palaa: Saision kärsivällisyyttä on koetellut kirjan kustannustoimittajien empiminen tämän naisten välistä rakkautta kuvaavan teoksen äärellä. Saisio on myös kertonut, kuinka hänen esikoisromaanistaan Elämänmeno (1975) samansukupuolinen rakkaus vielä karsittiin pois. Muutama vuosikymmen myöhemmin naisten välinen rakkaus ei kuitenkaan ole enää kirjallisuudessa tai arkistoaineistoissa erityinen ihmettelyn saati peittelyn aihe.

 

Pirkko Saision arkistoaineistoa

Pirkko Saision arkistoaineistoa. SKS KIA, Pirkko Saision arkisto. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Vaikka sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden historia on kertomus vapautumisesta sekä identiteettien ja itseilmaisun mahdollisuuksien moninaistumisesta, ei eri-ikäisten aineistojen välillä ole välttämättä mitään selvää kronologista kehitystä. Esimerkiksi Käkikosken kirjeenvaihto 1800-luvulta voi olla suorasanaisempaa kuin jonkin historiallisen henkilön mahdollista seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumista kiertelevä puhe 2000-luvun alusta. Aineistojen löytymistä tutkimuskäyttöön hankaloittaa se, että toisin kuin perinteen kokoelman keruuaineistoja laajuudeltaan aivan toista luokkaa olevia henkilöarkistoaineistoja ei ole asiasanoitettu mitenkään. 

Toisaalta eri-ikäisiä aineistoja, joissa seksuaalisuuden ja sukupuolen ilmaisut poikkeavat aikansa normista, on nimettävissä nopeasti. Samoin monia seksuaalivähemmistöihin kuuluneiden ja julkisuudessa sellaisiksi tiedettyjen henkilöiden aineistoja on ollut saatavilla, mutta niitä ei syystä tai toisesta ole vielä käytetty kovin paljon. Enemmän kuin arkistoaineistojen löydettävyys tai käytettävyys ovat tutkimusta kaiketi rajanneet tutkimusalojen omat painopisteet sekä julkinen ilmapiiri, joka ei edelleenkään ole kaikkialla ja kaikille sama.

Määrittelemätön moninaisuus

Arkistoaineistot ovat on kuin poikkileikkaus yhteiskunnastamme: ne edustavat ja dokumentoivat samaa halujen ja kokemusten kirjoa, joka on olemassa maailmassakin. Miten ja millaista sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta aineistot tai jokin yksittäinen historiallinen aineisto tarkemmin tutkittuna ilmentää, on sitten monimutkaisempi kysymys, jonka ratkaiseminen vaatii aineistoihin tutustumista ja niiden lähilukua. 2000-luvulla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskeva puhe on moninaisempaa ja moniäänisempää kuin koskaan ja myös kertomuksia tallennettaessa yhä tärkeämmäksi on tullut kysyä kokemuksista suoraan ihmisiltä itseltään.

 

Taavetin kirjan kansi

 

"Opettajani sanoi sen olevan ohimenevää. Minä en tahtonut niin."

- Sateenkaarinuorena nyt ja ennen -keruun (2014) vastaaja, SKS KRA.

Seta ry:n 40-vuotisjuhlavuonna 2014 Kansanrunousarkisto järjesti Setan ja Nuorisotutkimusseuran kanssa Sateenkaarinuorena nyt ja ennen -keruun. Riikka Taavetti käytti keruuaineistoa osana teostaan ”Olis siistiä, jos ei tarvis määritellä…” – kuriton ja tavallinen sateenkaarinuoruus (2015). Kysely pyrki kannustamaan vastaajia kirjoittamaan sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen liittyvistä ajatuksista ja kokemuksista nuoruudessa eri aikoina. Siinä se myös onnistui.

 

Vastaus Sateenkaarinuori-keruuseen

 

Muistot sosiaalisen ympäristön moninaisista suhtautumistavoista kertovat ihmisen sopeutuvaisuudesta hyvässä ja pahassa. Monet muistelevat myös omaa polkua itseksi kasvaessa.

"Tyvärr har inte alla samma historia. Jag tycker synd om dem som måste leva i hemlighet och vars familj stöter bort dem. Jag var aldrig rädd att berätta heller eftersom jag visste att det skulle gå bra. Såklart är det en nyhet som förändrar mycket för familjen, men jag visste att de i slutändan skulle bli glada. Och framför allt är jag själv lycklig då jag hittade mig själv. Och kärleken."

- Sateenkaarinuorena nyt ja ennen -keruun (2014) vastaaja, SKS KRA.

 

"Se ilo jonka sain "mieheksi pukeutumisesta", tai siitä että lakkasin yrittämästä noudattaa naiseuden roolia, olla nainen, oli sysäys siihen, että aloin etsiä tietoa ja miettiä, että ehkä voisi kulkea sitä iloa kohti."

- Sateenkaarinuorena nyt ja ennen -keruun (2014) vastaaja, SKS KRA.

Kirjoituskutsussa kysyttiin myös erilaisista määritelmistä, joilla sukupuolen ja seksuaalisuuden monimuotoisuutta pyritään kuvaamaan. Moni vastaaja määritteli itsensä mielellään johonkin lokeroon kuuluvaksi, mutta kautta linjan vastaajille mieluisin määritelmä olisi ihminen.

"Kaikkien pitäisi saada kuulua sateenkaaren väreihin ilman, että pitää valita minkä värinen on."

- Sateenkaarinuorena nyt ja ennen -keruun (2014) vastaaja, SKS KRA.

Tutkitut seksuaalivähemmistöt

SKS:n kirjaston kokoelmissa on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä käsittelevää kulttuurintutkimuskirjallisuutta pääosin 1980-luvulta alkaen. Vanhemmissa aineistoissa aihe mainitaan vain ohimennen tai sitä ei käsitellä lainkaan. Kai Sieversin ja Olli Stålströmin vuonna 1984 toimittama Rakkauden monet kasvot. Homoseksuaalisesta rakkaudesta, ihmisoikeuksista ja vapautumisesta viittaa itseensä ”ensimmäisenä suomalaisena tietoteoksena homoseksuaalisuudesta” eikä välttämättä ole väärässä. Aiheen tabuluonteesta kertoo myös se, että kahta vuotta myöhemmin ilmestyneessä Timo Niirasen teoksessa Erotiikan kulttuurihistoria viitataan vain yhdellä lauseella Sieversin ja Stålströmin teokseen luvussa, joka käsittelee aikaisempaa suomalaista tutkimusta. Homoseksuaalisuutta käsitellään Niirasen teoksen neljästätoista luvusta vain yhdessä. Nähtävästi erotiikan kulttuurihistoria on läpikotaisin vain "miehen ja naisen yhteisiä toimia sängyssä".

 

Kirja sylissä

Kokoomateoksessa Female Desires näkökulma on antropologinen. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Kulttuurintutkimuksellinen kiinnostus sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan alkoi kuitenkin kasvaa 1990-luvulla, mikä näkyy myös SKS:n kirjaston kokoelmissa aihepiiriin liittyvien aineistojen karttumisena. Aihetta alettiin myös käsitellä yhä monipuolisemmin. Esimerkiksi Gilbert Herdtin teos Same sex, different cultures. Exploring gay & lesbian lives (1997) kertoo seksuaalisuuksista eri kulttuureissa ja Sabrina Petra Rametin kokoomateos Gender reversals & gender cultures (1996) tutustuttaa lukijansa eri kulttuurien piirissä tapahtuvaan sukupuolen muutokseen. Evelyn Blackwoodin ja Saskia E. Wieringan kokoomateos Female desires. Transgender practices across cultures (1999) keskittyy puolestaan sosiaaliset sukupuolet ylittäviin naissuhteisiin.

Ylisummaan 1990-luvulla yhteiskunnallinen keskustelu homoseksuaalisuudesta lisääntyi myös Suomessa selvästi, ja 2000-luvulle tultaessa kirjallisuutta aiheesta ilmestyi jo varsin kiitettävästi. Kati Mustolan ja Johanna Pakkasen vuonna 2007 toimittama kokoomateos Sateenkaari-Suomi. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa sisältää useita mielenkiintoisia puheenvuoroja asiantuntijoilta, ja sitä voikin luonnehtia aiheen perusteokseksi.

 

Kirja kasvojen edessä

Aiheen perusteos Sateenkaari-Suomi. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa ilmestyi vuonna 2007. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Uskontojen sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen suhde on aina ollut kipuileva. Martti Nissisen teos Homoerotiikka Raamatun maailmassa (1994) syntyi vuoden 1993 lainsäädäntöpohdinnan jälkimainingeissa. Myös kirkko joutui tällöin ottamaan kantaa oppiensa ja homoseksuaalisuuden suhteeseen. Teoksessaan Nissinen tarkastelee homoseksuaalisuutta ja sen ymmärtämistä Raamatun teksteissä ja silloisessa maailmanajassa. Sari Charpentierin teos Sukupuoliusko (2001) keskittyy enemmän pyhyyden, homoseksuaalisuuden ja avioliiton teemoihin. Homoseksuaalisuutta islamin kontekstissa puolestaan käsittelee Stephen O. Murrayn ja Will Roscoen toimittama teos Islamic homosexualities (1997), joka sisältää eri aikakausien, kulttuurien ja maanosien kautta aihetta lähestyviä tekstejä useilta tutkijoilta. Laajemmin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä sekä uskonnollisuutta käsitteleviä puheenvuoroja kokoaa pari vuosikymmentä myöhemmin julkaistu Yvette Taylorin ja Ria Snowdonin toimittama teos Queering religion, religious queers (2014).

 

Tom of Finland -kirja

Taidehistorioitsija Harri Kalha analysoi Touko Laaksosen teoksia vuonna 2012 ilmestyneessä kirjassaan Tom of Finland. Taidetta seksin vuoksi. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

2010-luvulla sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä kertovan kirjallisuuden määrä on vain kasvanut. Teoksissa aiheita lähestytään sekä yleisesti että tarkoin rajatuista näkökulmista. Tiia Aarnipuu (nykyisin Forsström) esittelee erilaisia sukupuolen ilmentymiä teoksessaan Trans. Sukupuolen muunnelmia (2008). Harri Kalhan teoksessa Tom of Finland. Taidetta seksin vuoksi (2012) tarkastellaan Touko Laaksosen kuvia analyyttisella otteella. Valdemar Melanko kertoo kirjeiden muodossa 1960-luvun helsinkiläisestä homokulttuurista teoksessaan Puistohomot (2012). Yvette Taylor ja Michelle Addison paneutuvat queerien läsnä- ja poissaolon teemoihin yhteiskunnallisesta näkökulmasta toimittamassaan teoksessa Queer presences and absences (2013). Seksuaalivähemmistöjen syrjintää eri konteksteissa valottaa David A. B. Murrayn toimittama teos Homophobias. Lust and loathing across time and space (2009).

 

Puistohomot-kirja

Valdemar Melankon kirja Puistohomot kertoo Helsingin homokulttuurista 1960-luvulla.  Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Omanlaisensa virstanpylväs on puolestaan Sandra Hagmanin vertaisarvioitu Seitsemän kummaa veljestä. Kertomuksia suomalaisen homoseksuaalisuuden historiasta (2016), joka nimestään huolimatta painottaa enemmän vaihtuvia "oikeanlaisen seksuaalisuuden ja sopivan mieheyden" rajoja kuin homoja historiassa. Sen päätäntö sanoittaa kenties yleisemminkin muutosta, jossa kaikessa hiljaisuudessa aletaan kysyä, ja kun aletaan kysyä, aletaan löytää, ja lopulta – tänään – ihmiset kertovat ja määrittelevät itse, itsensä, tavallisuutensa:

"Eeron sukupolven aloittama taistelu oli kantanut kauas. Mitähän olisivat juhlahumusta ajatelleet muut veljeksistä: opettaja-Juhani, punainen Tuomas tai intellektuelli Aapo? Olisiko hengittänyt vapautuneemmin reppana-Simeoni, vääpeli-Timo tai kaksoiselämä elänyt Lauri? Niin pitkä matka oli tähän käyty. Moni oli elänyt salassa, moni muuttanut Ruotsiin, niin moni oli tiellään murtunut. Toisaalta jännityksen kihelmöinti, pimeiden puistojen salainen kiihko oli sekin laantunut. Poikkeavasta oli tullut tavallista."

Uusin silmin

Edellä kuvattuja SKS:n aineistoja kannattaa suhteuttaa Sateenkaarihistorian ystävät ry:n julkaisemaan Suomen sateenkaarihistorian aikajanaan, joka auttaa hahmottamaan sekä keruuvastaajien että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin lukeutuneiden kirjailijoiden kulloisiakin tilanteita.

 

Kirjoja

Sateenkaarevaa tietokirjallisuutta SKS:n kirjastossa. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Näyttelyssä hyödynnetyt aineistot

Näyttelyssä on käytetty seuraavia SKS:n arkiston perinteen ja nykykulttuurin (SKS KRA) keruita:

  • Seksiperinne (1993)
  • Homoseksuaalisuus (1993)
  • Uusi hääperinne (2002)
  • Sateenkaarinuoret (2014)

Perinteen ja nykykulttuurin aineistoista on käytetty myös valokuvaa Samuli Paulaharjun kokoelmasta.

Kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelmasta (SKS KIA) on käytetty seuraavia aineistoja:

  • Aleksis Kiven arkisto
  • Eliel Aspelin Haapkylän arkisto
  • Elina Vaaran arkisto
  • Helvi Hämäläisen arkisto
  • Helvi Juvosen arkisto
  • Hilda Käkikosken arkisto
  • Ilmari Krohnin arkisto
  • Kaarlo Bergbomin arkisto
  • Kaarlo Sarkian arkisto
  • Kyösti Larsonin arkisto
  • Olavi Paavolaisen arkisto
  • Pentti Holapan arkisto
  • Pirkko Saision arkisto
  • SKS:n kirjallisuusarkiston kuvakokoelma
  • Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Aleksis Kivi -kokoelma.

Jan Löfströmiä haastateltiin aiheen tiimoilta 10. syyskuuta 2021.

Riikka Taavetin ”Olis siistiä, jos ei tarvis määritellä…” – kuriton ja tavallinen sateenkaarinuoruus (2015) on vapaasti verkossa luettavissa.

Näyttelyjuliste kuvaa ekumeenista hääjuhlaa Espoossa 6.7.2002. Hääpari oli mukana kutomassa SETA:n sateenkaariryijyä. Kuva kuuluu Uusi hääperinne -keruun aineistoihin (SKS KRA). Kuvaaja on tuntematon.

 

Jäätikön poika

Ote Uuno Kailaan kirjeeseensä sisällyttämästä runosta Kaarlo Sarkialle syyskuussa 1931: Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Aleksis Kiven käsikirjoitusaineisto on kokonaisuudessaan digitoitu ja verkossa tutustuttavissa Tiet lähteisiin. Aleksis Kivi SKS:ssa -verkkopaketissa. Veijo Meren mainitsema Atalantta-runoelma löytyy sen joukosta.

Näyttelyssä mainittu Pentti Paavolaisen tutkimus Kaarlo Bergbomista on saatavissa SKS:n kirjastosta, mutta myös avoimesti verkossa.

Bergbomin homoseksuaalisuutta valottava Emil Nervanderin kirje Eliel Aspelin-Haapkylälle sisältyy Eliel Aspelin Haapkylän arkiston kirjekokoelmaan 101 (SKS KIA).

Maija Pajulan Hilda Käkikoskelle lähettämä kirje lukeutuu Käkikosken arkistoon (SKS 327:4:6).

Eeva Ahtisaaren Kansallisbiografiaan kirjoittama elämäkerta-artikkeli Käkikoskesta on vapaasti luettavissa SKS:n kirjaston tiloissa sekä monissa kirjastoissa. Lukuoikeuden artikkeliin voi myös ostaa tekemällä Kansallisbiografiassa vapaavalintaiset käyttäjätunnukset.

Kaarlo Sarkian ja Uuno Kailaan lyhyestä mutta kiihkeästä rakkaussuhteesta sekä heidän ja Olavi Paavolaisen seksuaalisuutta ja sukupuolta koskevasta ajattelusta kirjoittaa Nuoren Voiman jutussaan Artemis Kelosaari.

Katri Kivilaakso on kirjoittanut Elina Vaaran muistelmista artikkelissa ”Pitäisikö vielä kirjoittaakin se, mikä on verisesti eletty?” Elina Vaaran julkaisemattomat muistelmat, joka on ilmestynyt hänen ja Elsi Hyttisen toimittamassa kokoelmassa Lukemattomat sivut. Kirjallisuuden arkistot käytössä (2010). Myös muutama vuosi myöhemmin julkaistu kokoomateos Queera läsningar (2012) on aiheen kannalta mitä oivallisiin.

Helvi Juvosen kirje vuodelta 1948 sisältyy Juvosen arkistoon (SKS KIA, SKS 646:22:28).

 

Ote Helvi Hämäläisen Kauniista sielusta

Katkelma Helvi Hämäläisen käsikirjoituksesta Kaunis sielu. Kuva: Vesa Kyllönen.

 

Näyttelyn on koonnut työryhmä, johon kuuluivat Ronja Kantola, Katri Kivilaakso, Sakari Korpikallio, Vesa Kyllönen, Maiju Putkonen ja Hanna Tuomivaara. Valokuvat kirjoista ja arkistoaineistoista on ottanut Vesa Kyllönen, ellei toisin mainita. Tytti Rajahonka on auttanut näyttelyn teknisessä toteutuksessa.

Suppeampi versio näyttelystä on esillä SKS:n kirjastossa. Tervetuloa tutustumaan!

 

Kuva: Milla Mäkelä.

Saavutettavuusseloste