Nimittäin vai kotouttaen
Tavan takaa lasten kuvakirjojen hahmojen nimiä myös kotoutetaan. ”Henkilönnimi on osa karakterisaatiota,” kirjoittaa Riitta Oittinen, siihen näet kiinnittyy henkilöhahmon persoonallisuus, jota kertomuksessa sävytetään tämän teoilla, puheella, taustoituksella ja visuaalisella ilmeellä. Lastenkirjallisuudessa nimi on erityisen tärkeä merkitsijä, ja siihen voi ymmärrettävästi alkuperäisissä kulttuuriympäristöissä sisältyä merkityksiä, jotka eivät käännettynä olekaan enää samanlaisia. Tove Janssonin Mårran-hahmossa on mörisijää ja murisijaa, ja Möröllä ne tavoitetaan, mutta hahmon feminiinisyyttä ei.
Toisaalta kääntäjät pitävät tärkeänä jo sitä, että lapset osaavat lausua nimet helposti. Joskus toimii suora käännös, mutta joskus kääntäjä joutuu keksimään tarinan kannalta uuden nimen, jotta alkuperäinen hauskuus ja leikkisyys säilyisivät. Toisinaan taas nimien suora kääntäminen saattaa synnyttää käännökseen yllättävän hupaisiakin lisämerkityksiä.
Ratkaisut riippuvat tietenkin kirjasta ja siinä esitetystä maailmasta sekä yleisesti käännösstrategiasta: kotoutetaanko vai vieraannutetaanko? ”Joskus on hyvä säilyttää osittainen ’vieraus’ eli kirjan maailman ja hahmojen suomalaisuus,” pohtii unkarin kielelle kääntävä Yvette Jankó Szép, ja antaa muutaman esimerkin: Ossi-nimestä tuli unkariksi Oszi ja Väinöstä Vejnö.
Nimiä vaihdetaan kuitenkin myös kieli- tai kulttuurisyistä. Nimi voi toisessa kielessä yksinkertaisesti kuulostaa oudolta, mutta joskus se on merkitykseltään aivan muuta, tai muistuttaa toisessa kielessä ”vääriä asioita”. Käytännössä se siis herättää vääriä mielikuvia.
Tšekkikääntäjä Alzbeta Stollova puolestaan joutui
”korvaamaan nimen Mirkku nimellä Mirkka; kyseinen hahmo kirjassa on tyttö. Jos nimeksi olisi jätetty Mirkku, henkilön sukupuoli olisi vaihtunut kesken kaiken. Tšekissä on sellainen pojan nimi kuin Mirek, jonka eräs sijamuoto (vokatiivi, puhuttelusija) on Mirku.”
Arabiankieliseen käännökseen nimi Eero jouduttiin korvaamaan aivan toisenlaisella nimellä; alkuperäinen nimi kun viittaa muinaiseen mytologiahahmoon.
Usein myös kustannustoimittaja pyytää vaihtamaan nimet, koska osa suomalaisista nimistä on liian vaikeita lausua.
”Halusin kuitenkin säilyttää pohjoismaisen vaikutelman ja pyrin käyttämään esimerkiksi ruotsalaisia tai norjalaisia nimiä, joita on helpompi lausua saksaksi,”
muistelee saksantaja Tanja Küddelsmann ja jatkaa:
”Nimet, joita ei missään tapauksessa voi käyttää, ovat sellaisia, jotka tuovat saksaksi mieleen jotain negatiivista. Tällaisissa tapauksissa keskustelen kirjailijan kanssa ja pyydän vaihtoehtoja. ”