Ekstaasin tekniikka
Kulttuurien tutkimuksen piirissä ekstaasia on tulkittu pääsääntöisesti uskonnollisena tai muutoin hengellisenä ilmiönä. Ehkäpä merkittävin henkinen perinne, jossa ekstaasin kokemus käy järkeen, on ollut šamanismi – jos šamanismia ylisummaan voi pitää yhtenä perinteenä. Yksi tai monia, jo yksin suomalais-karjalaisessa perinteessä on šamanistisen tutkimuksen pioneeri Anna-Leena Siikalan mukaan monia vastaavuuksia vaikkapa Pohjois-Aasian perinteiden käytänteisiin.
Alkujaan Siperian mandshu-tunguusilaiseen kieliryhmään kuuluvien evenkien sanasta ”saman” johdettu šamanismin käsite tuli tutkimuskirjallisuuteen 1800-luvun puolenvälin Siperiassa tehtyjen kenttämatkojen ja niistä laadittujen matkakuvausten myötä. Nykykielenkäytössä šamaani tavataan mieltää miltei miksi tahansa tietäjähahmoksi, joka vaipuu ekstaasiin tai sen kaltaiseen tilaan ja välittää tietoa tuonpuoleisesta tai torjuu yhteisöä kohtaavaa kriisiä. Vanhastaan šamanismilla on kuitenkin tarkoitettu ylipäänsä vanhaa, vain ja ainoastaan arkaaista ilmiötä. Myös Haavio katsoo suomalaisen tietäjälaitoksen kerrostuvan ikään kuin šamanistisen noitainstituution päälle, suomalaisen kulttuurin varhaiseksi kerrostumaksi.
Juuri instituutiona šamanismi lienee ihmiskunnan varhaisimpia riittien ja uskomusten kokonaisuuksia. Ehkä siksi šamanismilla on tavattu tarkoittaa muidenkin varhaiskantaisten kulttuurien uskonelämää kuin Siperian alueen kulttuurien. Esimerkiksi uskontotieteen klassikossaan Shamanism (1951) romanialainen Mircea Eliade tutki ilmiötä paitsi Keski- ja Pohjois-Aasiassa myös Amerikassa, Kaukoidässä ja Kaakkois-Aasiassa.
Klassikon Eliaden tutkimuksesta tekee hänen näkökulmansa. Šamanismi ei ole niinkään henkinen perinne kuin yksinkertaisesti varhainen ekstaasin tekniikka, tekniikka ekstaasiin pääsemiseksi. Siten se kielii osaamisesta: šamaani on transsin spesialisti, asiantuntija, joka jokseenkin hallitusti irtoaa ruumiistaan ja kohoaa taivaaseen tai laskeutuu maanalaiseen.
Ekstaasin tekniikkana šamanismista erottuu kuitenkin kaksi eri tasoa: yhtäältä šamanismi on ”ongelmanratkaisu-, avunhaku- ja parannuskeino”, kuten Marjo Remes määrittelee, toisaalta se on uskonnollinen ilmiö. Tekniikka on siis väline, keino tuoda esimerkiksi parannusta yhteisöön, mutta toisaalta, näin ymmärrettynä, itse kokemus jää jokseenkin toisarvoiseen asemaan. Miltä šamanistinen ekstaasi tuntuu? Mikä tarkkaan ottaen tekee siitä uskonnollisen?
Tapahtuu kuvausten perusteella ainakin muodonmuutoksia. Psykoantropologi Felicitas D. Goodman on tutkimusryhmineen esimerkiksi kuvannut varsinkin eläintä esittävän tanssin olevan erityisen tärkeä stimulantti, jossa eläimeksi eläytyminen luo kokemuksen sielunmatkasta. Toisaalta Goodmanin mukaan näyt ja kokemukset eivät ole henkilökohtaisia näkyjä, vaan kytkeytymistä länsimaisen folkloren ja ei-länsimaisten uskonnollisten perinteiden varhaisiin myytteihin. Sielunmatkan kaltaisessa ekstaasissa näytellään hänen mukaansa metsästäjäkeräilijäkulttuurien pyhäkokemuksia ja myyttejä uudelleen.