Skip to main content
It looks like you're using Internet Explorer 11 or older. This website works best with modern browsers such as the latest versions of Chrome, Firefox, Safari, and Edge. If you continue with this browser, you may see unexpected results.

Eläköön Eeva! – Eeva Joenpelto 100 vuotta

Arkiset rutiinit

Puoli kahdeksalta on lyötävä ensimmäinen lyönti.

Ensin Joenpelto kirjoittaa edellisen päivän tekstin puhtaaksi, sitten jatkaa sen pohjalta eteenpäin. Kahteentoista hän kirjoittaa, sillä se on hyvää aikaa. Puolenpäivän perästä alkaa kuitenkin yleensä kangertaa, ja kahdelta viimeistään on lopetettava. Tämä oli Eeva Joenpellon kirjoittajanrytmi, viikosta toiseen, ja vuodesta.

"On luonteen heikkoutta ja mahdollisten lahjojen haaskaamista, ellei kirjailija jokaisena jumalan päivänä kirjoita ainakin kolmea liuskaa", hän kirjoitti Parnassossa vuonna 1995 ilmestyneessä artikkelissaan "Mitä kirjailija odottaa kustantajalta".

 

Kuvaaja tuntematon. SKS KIA, Eeva Joenpellon arkisto.

 

Joenpellon tapaa kirjoittaa on niin kirjailijahaastatteluissa kuin -kuvissakin tuotu tavan takaa esiin. Se, kirjoittaminen, oli hänelle aina kovaa työtä, ja "kokoaikatyötä – muussa ammatissa olevat eivät voi käsittää sitä, että tätä tehdään yötä päivää ja unessakin". Tekstiä syntyi päivätasolla viitisen liuskaa sekä kolme sutattua luonnosriviä seuraavaa työpäivää varten.

 

Ote Joenpellon esitelmästä

Päätöskappale Joenpellon esitelmää Kirjailijan taustatöistä. SKS KIA.

 

Silti työtä rajasivat tietyt vakiintuneet rituaalit. Joenpellolle tärkeää oli esimerkiksi aamuinen kävely rantamökille, jossa hän kirjoitti, halkojen keruu ja rämäyttäminen lattialle, tulenteko takkaan ja sitten töiden aloittaminen. Rämähtämisen ääni auttoi kai virittymään, ja palavan tulen ääni keskittymään. Toki päivän mittaan esimerkiksi "hillitön kahvinjuontikin" kuului ylläpitäviin päivittäisiin rituaaleihin.

Kun Joenpelto ei kirjoittanut, hän teki mieluusti kevyttä ruumiillista työtä, voimisteli vaikka sitä syvästi inhosikin, tai vietti aikaa perheensä kanssa. Myöhemmällä iällä opettelemansa autoilun hän koki rentouttavana. Ikävinä hetkinä Joenpelto saattoikin ottaa auton ja lähteä keskellä pahimpia ruuhkia, esimerkiksi Helsingin Hakaniemeen, jolloin ajatukset oli pakko keskittää autoiluun.

Kun sieltä selviää hengissä kotiin, tuntuu huomattavasti helpommalta.

 

Ote Joenpellon muistiinpanoista

Liuska Joenpellon arkiston muistiinpanoista, katkelmista ja tausta-aineistoista. SKS KIA.

 

En usko omalta kohdaltani kovin tietoisen rakentamisen välttämättömyyteen. Jos ihmisiä on paljon ja materiaalia runsaasti, kirja rakentaa itse itsensä.

Eepikkona Joenpelto alkoi kuitenkin havaita tarinan vasta 80 kirjoitetun liuskan jälkeen. "Ahkeruus ja vissi sitkeys" ovatkin tarpeen epiikassa. "Kraanakirjoittamista" on sen sijaan kaikki laiskuudesta johtuva, "kaikenlaisen valikoimattoman, usein hyvin itsekeskisen materiaalin paneminen sellaisenaan paperille", kirjoitti Joenpelto vuoden 1978 Parnassossa.

 

Kuvaaja tuntematon. SKS KIA, Eeva Joenpellon arkisto.

 

Omaa kirjailijuuttaan puntaroidessaan Joenpelto arveli olevansa ainakin joustava. Se helpotti romaanihenkilöiden hahmottelua, koska Joenpelto koki helpoksi lähestyä ihmisiä ja omaksua heidän ajatuskantojaan. Tähän tapaan hän ajatteli jo vuoden 1951 Nuoren Voiman haastattelussa:

Kirjailijan on mielestäni astuttava ulos oman minuutensa ahtaasta kehästä.

Toisaalta hänen kaltaisessaan kirjailijassa haitat myös kimppuuntuivat: yksisilmäisyys, mustavalkoisuus, omissa ympyröissä pysytteleminen sekä liika eristyneisyys olivat varmasti omiaan vahvistamaan Joenpellon ajatusta alituisesta aihepulastaan.

 

Seuraavaan osaan: Talvien ahkeruus ►

Saavutettavuusseloste