Kirjailijan alkutaival
Eeva Joenpellon tie kirjailijaksi ei liene tavallisin. Rahanpuutteen ohella ratkaisevin käytännön elämän sysäys oli kai ikävystyneisyys, kotiinjääminen pienen lapsen kanssa.
Kuvaaja tuntematon. SKS KIA, Eeva Joenpellon arkisto.
Jo sotien aikaan Joenpelto oli tutustunut Jarl Hellemanniin, josta tuli pian Tammen toimitusjohtaja ja tunnetun Keltainen kirjasto -sarjan peruskiven luoja. Hänen kauttaan Joenpelto likeentyi paitsi tanskalaistaustaisen Hellemanin kansainvälistä elämäntyyliä myös ajan kirjallisia virtauksia. Keltaisen kirjaston käännöksiin, eritoten William Faulknerin romaaneihin, tutustumisen myötä urkeni aivan erityinen näkymä siihen, mitä kirjallisuus Joenpellon kohdalla voisi tarkoittaa.
Ensi askeleensa kirjailijana Joenpelto otti salanimien turvin. Eeva Helteen nimellä ilmestyi viihderomaani Seitsemän päivää (1946), jonka takakannen kuvaus ei ole vaatimattomimmasta päästä:
Tekijän ihmiskuvaus on harvinaisen kypsää, hänen sanontansa omintakeisen tiukkaa ja kaikista sovinnaisuuden kahleista vapaata. Romaanin suurimpia ansioita on sen kirpeän satiirinen kuvaus eräistä sota-ajan ihmistyypeistä – siinä valossa nähtynä tekijän peloton, paljastushaluinen realismi osoittautuu terveen, positiivisen elämänkatsomuksen ilmaukseksi.
Seitsemän päivää kuului ”sodastapaluukirjallisuuteen” ja oli Joenpellon sanoin ”pikkupornoinen” kirja, joka yhdisteli dekkarirakenteeseen aikalaisittain rohkeaakin seksuaalisuuden kuvausta. Omanlaisensa alku siis. Arvosteluja Seitsemästä päivästä ei juurikaan ilmestynyt.
Toista salanimellä, nyt Eeva Autereena, julkaistua teosta Tulee sittenkin päivä (1950) Joenpelto ei välittänyt juuri edes muistella. Sen hän kirjoitti pitkälti rahantarpeesta, mutta ainakin kirjallisuudentutkija Kai Laitisen mukaan se on tasoltaan jo aivan muuta kuin esikoinen: ympäristö- ja henkilökuvauksessa kirjoittaja on ottanut kasvupyrähdyksiä ja tulevista voimannäytöistä on jo viitteitä.
Viihdekirjoista Joenpelto siirtyi kuitenkin hetkellisesti aika toisenlaisiin kirjoitustöihin: hän suomensi neulemalleja, lastenkirjoja ja viihderomaaneja Tammelle useamman vuoden – ja ansaitsi niillä eittämättä paremmin kuin Tulee sittenkin päivän kaltaisilla romanttisilla kertomuksilla. Joenpelto kuului myös Lea Karvosen salanimen taa kätkeytyvään kollektiiviin, ja vaikka pimentoon on osin jäänyt, mitä kaikkea Joenpelto tarkkaan ottaen käänsi, lienee ehkä useampikin Enid Blytonin Viisikko-seikkailuista hänen käsialaansa.
Samana vuonna – itse asiassa jo ennen Tulee sittenkin päivää – julkaistua Kaakerholman kaupunkia Joenpelto pitää varsinaisen kirjailijanuransa alkuna. Sen ilmestyessä hän oli 29-vuotias. Prosessi oli kuitenkin työläs, eikä Joenpelto kehdannut kertoa äidilleenkään kirjoittavansa romaania, koska ei sen valmistumiseen oikein jaksanut itsekään uskoa.